Mikroauto. Näinkö siinä nyt sit kävi että käärme puri häntäänsä ja taas alkaa kartingharrastaminen?

Perjantaina kun tulin töistä kotiin, pojat naputti interwebsiä ja sanoi että tänään pitää ostaa mikroauto. Alkuperäinen ostoajatus oli hällääntynyt siihen että myyjä ei enää halunnutkaan myydä autoa, ja nyt oli siis projektina löytää jostain nopeasti uusi myyjä. Parin tunnin netin selaamisen ja aika monen puhelun jälkeen löysivät jonkun epätoivosen vaihtoehdon Lappeenrannasta ja kävivät sitten samana iltana hakemassa sieltä tällaisen ruosteisen kikottimen:

Lauantain testiajot Lahdessa oli sujunut ihan hyvin. Ei ollut hajonnut kuulemma ku kolme kertaa. Sunnuntaina siis suurin toivein Tykkimäkeen, ja itsekin lähdin sillä kertaa mukaan jos vaikka koeajolle pääsis.

En kyl päässy. Sunnuntain ratareissu nimittäin käytettiin siihen, että pojat yritti saada kolmen tunnin ajan autoa käyntiin.

Jossain vaiheessa kyllästyin jäätymään varikolla pystyyn ja odottelemaan moottorin ihmeparantumista, ja lähdin tsekkaamaan keskustassa olleen hämähäkkinäyttelyn.

Et joo, VAROITUS, nyt tulee taas niitä hämiskuvia.

Paitsi että ensin tulee rapukuva. Pari muutakin mönkijää oli hämähäkkien lisäksi näytillä.

Hieno sisustus tässä terraariossa, pitäsköhän itekki nikkaroida tollaset.

Pari skorpparii.

Yks suihkun letku.

Xenesthis immanis vei ehkä vähän mun sydämeni. Viehättävän samettisen musta, pitkäjalkainen ja aktiivinen otus. Ei vissiin ole mitenkään jumalattoman agressiivinen tai hankalakaan, mutta saatavuus on Suomessa aika huono.

Pari keskenkasvustakin oli pikkuterroissaan näytillä. Harmi ettei ollut isompi, toi poecilotheria metallica on aikuisena aika hyvän värinen.

Lasidora difficilis jonka terraariosta löytyi muun muassa coctail-baari.

Pari elotonta ötökkääkin oli tökätty esille.

Hämähäkkien jälkeen palasin radalle kattomaan miten moottorin käynnistys edistyy, mutta paikallisten harrastajien ja kerhon autosta lainatun kaasarinkaan voimin moottori nyt ei vaan suostunut hyrähtämään käyntiin.

Luovutettiin ja mentiin pizzalle. Vanha kunnon italiaano Horazio (vai oliko se Orazio, no, entinen Bravo kuitenkin) on vihdoin pitkän odotuksen jälkeen avannut ovensa uudessa osoitteessa ja mozzarella-parmankinkkupizzaa olikin ollut jo vähän ikävä.

Mainoskyltin herra oli ehkä kevyesti karmaiseva.

Illalla yritin pakottaa A:ta ottamaan musta lärvikuvaa, kun oon menossa viikon päästä pelaamaan roller derbyä ja käsiohjelmaa varten tarttee kuulemma kuvat. Ei siit kyl tullu taas yhtään mitään. Mut ehkä nyt blogiin joku pikkusen epätarkka ridge-leukakuva on ihan passelii matskuu.