Kallion hurjat järjesti treeniviikonlopun oman pelinsä ympärille tossa taannoin. Superviikonloppuna pääs siis samalla rykäyksellä näkemään Kallio vs Kööpenhamina -pelin, treenaamaan kolme päivää ja pelaamaan lisäks vielä lämppäriscrimmagessakin.
Otin mukaani yhden riittävän pitkälle ehtineen kouvonoidin, Rulla Taalasmaan, ja alotettiin viikonloppu perjantaitreeneillä bunkkerissa. Ehdin töistäni just pikkusen myöhässä paikalle. Saksalaiset Master Blaster ja Heavy Rotation opetti meidän turkulaisista, kalliolaisista, köpisläisistä, Göteborgilaisista, parista lahtelaisesta ja meistä kouvolalaisista koostuvalle ryhmälle vähän perusjuttuja hyökkäämisestä ja puolustamisesta. Jotenkin tollaset ihan periaatteessa simppelitkin asiat avautuu vähän uudella tavalla kun niitä oikein keskittyy ymmärtämään. Treenattiin kahen, kolmen ja neljän pelaajan walleja elikkäs seinämiä ja opittiin niiden hyvistä ja huonoista puolista, ja tilanteista joissa niitä kannattaa käyttää. Snadi kuntorääkkikin kuului perjantain ohjelmaan.
© Pauli Koskelainen
Yöksi ajauduin Lahden hahmojen kanssa toisen pelaajan isälle. Askarreltiin safkaa ja välteltiin aiheuttamasta keittiörempasta selviytyvälle kämpälle kovin suuria vesivahinkoja ramppaamalla yläkerta-alakerta-väliä aina kun tuli tarve käyttää vettä johonkin. Lisätreeniä reisille.
Seuraava aamu alkoi kello kukonlaulu. Pinnisteltiin itsemme hereille ja autoon, ja yritettiin suunnistaa jostain Malmin perukoilta Kallioon. Puoliuninen kuski unohtui ajelemaan kehää johonki Espooseen saakka.
No, treenipaikkaankin ehdittiin aikanaan. Lauantain teemana oli treenata vähän jalkatyöskentelyä ja muita soolotaitoja. Taklailtiin, luisteltiin sivuttain, syvennyttiin lateral blokkaukseen eli blokkaamaan niin ettei juurikaan edetä radalla eteenpäin, juoksenneltiin toestopeilla suuntaan jos toiseenkin ja kääntyiltiin walleissa takaperin. Toestop-juoksentelut meni niin hienosti, että onnistuin putoamaan omien jalkojeni, eli luistimieni päälle. Ne on noi rullat sen verran kulmikkaat kuitenkin, ja niitä on sen verran monta, että seuraavalla viikolla ilmestynyt pakaramustelma nauratti ääneen.
Treenien jälkeen meidät jaettiin joukkueisiin. Päädyin valkoisiin, eli supersankareihin, jonne heitettiin myös kaikki Göteborgin naiset, yksi turkulainen, yksi lahtelainen ja me kouvolan sankarit. Vastapuoli koostui sitten pääasiassa kööpenhaminalaisista ja Kallion hahmoista, muutamalla turkulais- ja lahtelaismausteella.
Mentiin oman joukkueemme kanssa tien toiselle puolelle Hesburgeriin syömään urheilija-ateriat, ja juonittiin. Opeteltiin toistemme nimiä. Käytiin vähän voimavarakartoituksia ja strategisia suunnitelmia läpi, eli kirjotettiin Hesen tarjotinpaperin kääntöpuolelle kuka on hyvä missäkin. Tulivat siihen tulokseen että mä oisin hyvä kapteenina, tai sitten halusivat vaan nukkua vähän pidempään hotellilla kun kapteenien piti kuitenkin vääntäytyä pelipaikalle hieman aikaisemmin.
Kun suunnitelmat oli punottu, tuli muutaman tunnin tauko vailla ohjelmoitua tekemistä. Ei jaksanut poistua Kalliosta, joten mentiin hetkeks lahtelaisen Pirjo Nyrkin kanssa kirjottelemaan muistiin opittuja asioita, ja sitten siirryttiin Urheiluhallin alakerran keilahalliin Pirjon ja turkulaisen Raw Pandan kanssa tappamaan aikaa. Olin sysipaska pallonpyörittelijä niinku aina ennenkin, mut olihan se ihan lepposaa alkulämmittelyä peliin.
Iltapäivästä piti ruveta sitten valmistautumaan peliin. Supersankarihtavaa kostyymiä niskaan ja turkoosit viper-raidat lärviin. Vaikka oli halloween niin kovin kaksista naamiaisboogieta en saanu päälle. Vähän hankala olla supersankari kun pitäs kuitenkin pystyä pelaamaan, ja valkonen paita oli pakollinen. NSO:illa oli ehkä hienoimmat puvut, niissä hommissa kun ei viitat oo tiellä.
Sit käytiin kapteeni-miitissä kuuntelemassa tuomareiden viime hetken huomioita ennen peliä, ehdoteltiin bench managerille line up -vaihtoehtoja ja käytiin vähän radalla lämmittelemässä. Ja siinä kohtaa kun päästiin alottelemaan itse peliä, niin yleisöäkin oli jo jonnii verran eksynyt paikalle.
© Pauli Koskelainen
En nyt tainnut ihan alotus-lineupissa olla, mutta tokaan jamiin menin radalle jammerina, ja samantien sainkin pelattavakseni täyden kahden minuutin jamin. En nyt muista menikö joku boksiin vai eikö kumpikaan saanut leadia, mutta joka tapauksessa siinä kohtaa kun huomasin että pitäs pinkoa täyttä höyryä heti kylmiltään se kaks minuuttia, tuntui että ois ollut ihan fiksua viimesen kuukauden aikana treenata muutakin kuin valmentamista. Kiva startata peli heti sellasella yrjö suussa -urheilulla. Ihan oikein mulle.
Jammerijobiin mua heiteltiin pariinkin kertaan pelin aikana. Välillä meni ihan ookoosti, mutta ihan ykköshommaa se ei kyllä mulle taida olla. Ei tällä kunnolla, ei tällä pystyssä pysymisen taidolla eikä tällä ketteryydelläkään. Pivotina sen sijaan viihdyin. Valmentaminen on opettanut strategioiden hahmottamisen lisäks aika hyvin kommunikointia, kun treeneissä joutuu aina verbalisoimaan kaiken mitä tapahtuu ja mitä pitäisi tehdä. Ihan hyvin sujui toi kommunikointi ulkomaankielisillekin. En mä kauheen montaa kertaa huutanut ruotsalaisille suomea tai suomalaisille englantia.
© Pauli Koskelainen
© Pauli Koskelainen
Marko Niemelä otti kuvan, meitsi teki paidan. Kouvolan supersankari, Taalasmaan Rulla, oli ekassa pelissään ja selvisi hienosti.
© Pauli Koskelainen
Kuva Marko Niemelä. Meiän joukkueen Villain Villa oli superjammeri.
© Marko Niemelä
© Pauli Koskelainen
© Pauli Koskelainen.
© Pauli Koskelainen
© Pauli Koskelainen. Oho, cutting the track.
© Pauli Koskelainen.
© Marko Niemelä
Peli oli sellasta kohtuullisen tasasta, vaikka me taidettiinkin mennä häviöllä about koko matsin ajan. Joukkue toimi ihan kohtuuhyvin, ottaen huomioon että mä en ole pelannut joukkuekavereistani kuin kahden kanssa aiemmin. Penaltyboksi pysyi kiitettävän tyhjänä, paitsi omalta osaltani. Tein oman ennätykseni siinä hommassa, istun jäähyllä enemmän kuin koko kaksivuotisen derby-urani aikana yhteensä. Ensin sain samaan aikaan täyteen neljä minoria, ja lisäksi jonkun syyltään hämärän peittoon jääneen majorin, jonka takia istuin sitten boksissa kaks minuuttia putkeen. Vikaan jamiin lähdettiin jonkun parikymmentä pistettä mustien pahisjoukkuetta jäljessä, ja heittivät mut jammeriksi. Joku taklasi mut pihalle mutta tajusin vasta sekunnin liian myöhään että palasin takaisin radalle sen eteen, eli oikaisin -> 1 minor. No, mitäpä siitä, vikassa jamissa ei minorit haittaa kun niitä ei ollut yhtään alla. Hetkeä myöhemmin toinen taklaus, toinen oikasu -> toinen minor. Takas taisteluun vaan. Sitten tulikin muistaakseni joku low block major (eli oma henkilökohtainen bravuurini, kaatuminen ja siinä jonkun ihmisen tahaton kamppaaminen) joten ei muuta kuin vikan jamin ajaksi istumaan boksiin. Et ei sit joo voitettu.
© Pauli Koskelainen
Mut ei se mitään, koska we’re number two! Kyllä se skumppa häviäjillekin pukkarissa maistui.
© Marko Niemelä
Sitten supersankari lukittautuikin hetkeksi puhelinkoppiin vaihtamaan vaatteita, koska seuraava illan nakki oli toimia juontajana. Quadracer muuttuikin taas Harriet Hylkeeksi. Menin tsekkaamaan mikit ja systeemit, ja valittelin vähän ääneen että joudun juontamaan yksinäni, kun olin alunperin lupautunut vaan jonkun moottoriturvan asiantuntijapariksi. Mut eipä siinä kauaa mennyt kun mut tuli pelastamaan jäsen vihollisten leiristä: mustan joukkueen Skinhead O Corror istahti mulle juontajapariksi. Homma sujuikin sitten tosi lepposasti, kun höpistiin samaan mikkiin vuorotellen. Ja aina kun toinen puhu, toisella tuli taas jotain sanottavaa mieleen, tai jeesas kaveria jatkamaan juttua huitomalla kentälle sellaseen suuntaan jossa oli taas jotain ratkasevaa tapahtumassa.
© Marko Niemelä, Kalliolla oli ehdottomasti maailman viilein supersankari-maskotti
Höpötellessä ei tullut kauheesti kuvia napsittua, mutta peli oli kyllä vallankin jännittävä. Aika tasainen peli tämäkin, koko ajan jotain tapahtui ja tiuhaan tahtiin näytti jengi jäähyboksissakin viihtyvän. Yleisöä ei kauheesti tarttenut yllyttää huutamaan, ennemminkin oli vaikeaa ite pysyä jotenkin puolueettomana kun teki vaan mieli laulaa mukana Kallion kannatuslauluissa. Puoliajalle lähdettiin Kallion ollessa johdossa.
Sit jaettiin välillä vähän arpajaispalkintoja.
Kouvolalaisia oli tullut autollisen verran katsomoonkin.
Tässä komeilee sitten lopputulokset. Kallio ensimmäinen voitto! Riemastuttavan jännä peli, kymmenen pisteen ero on kuitenkin sen verran pieni ettei voitosta voinut vielä vikan jamin alkaessa olla varma, vaikka toisella puoliskolla kalliolaiset aika koviksia olikin.
Pelin jälkeen sekä meidän lämppärijoukkueet että illan päästarat pääsi vielä palkitsemaan vastustajistaan parhaat blokkerit, jammerit ja MVP:t eli most valuable playerit.
Pääsin siis itekki sönköttämään vähän londinia mikrofoniin, ja ei tarttenu ku lauseen verran olla ulkomaankieltä ja heti oli kieli solmussa. Äh, harmi kun mun paita ei näy kuvassa, olin rakkaudella askarrellut Harriet Hylje -paidan, jonka etumuksen logo yhdisti supermanin Silja Linen hylkeen päähän.
© Marko Niemelä
Kenen lie kuva, Facebookista varastin.
Jatkotkin oli, mutta niistä nyt ei kauheesti jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Sellasta snadia lässytystä millon kenenkin kanssa, ja sitten ajattelin olla fiksu ja lähteä ajoissa nukkumaan. Yöpaikkana oli veljen kämppä jossain Puistolassa. Mun “fiksu” ja “ajoissa” tosin muuttui 45 minuutin suoriutumiseksi baarin ovelta liikkuvaan bussiin. Ei taas menny asiat ihan aikataulujen mukaan, kiitos HSL. Sit ihmettelin bussissa et milläköhän sitä osais jäädä oikeella pysäkillä pois. Helppo homma kun väsymys aiheuttaa pilkkimistä, alue on tuntematon, ulkona pilkkopimeetä ja istumapaikka viel siinä bussin keskiovea vastapäätä matalilla penkeillä joilta ei näe pihalle. Briljanttia. Jollain google mapsin, päättelykyvyn ja tuurin avulla osasin hypätä just oikeeseen aikaan pois siitä onnikasta, mutta ennen kuin olin saanut yösämpyläni syötyä, viper-raidat pestyä naamasta ja siirrettyä itseni nukkuma-asentoon, kello huiteli jossain neljän tietämillä. En oo ehkä koskaan ollut niin kiitollinen kellojen siirtämisestä kuin seuraavana aamuna.
Aamulla sit kasailin itseni ja kamani ja junailin itseni keskustaan, josta pääsin lahtelaisten kyydissä kohti aamutreenejä. Joku fiksu oli laatinut sunnuntain ohjelman: ensin kuunneltiin pientä asiantuntijaluentoa luistimiin liittyen, sitten treenattiin tuomareita vaan luistelemalla rataa ympäri ja nostelemalla vuorotellen erilaisia penaltylappuja joita tuomarit opetteli huutamaan, viheltämään ja huitomaan, ja sitten mentiin katsomaan kiusaannuttava videointi edellisen päivän pelistä. Käytiin sitten jami kerrallaan sormi pause-nappulalla peliä läpi, ja tsekattiin mikä meni hyvin ja mikä taas ei. Aika kehittävää.
Joku snadihko komminikaatiovaje oli kuitenkin sattunut jossain kohtaa, koska oltiin kaikki siinä käsityksessä ett bileet on iltapäivällä ohi. Treenit ois kuitenkin jatkunut vielä iltaan saakka. Lahti-mobiili ja itse siinä mukana lähdettiin kuitenkin kohti kotia videon katsomisen jälkeen, mutta johan sitä nyt melkosen derbypläjäyksen oli yhdelle viikonlopulle saanutkin.
