Pikkujoulukausi on nyt virallisesti avattu. Lähdin seuralaiseksi kun motorsport-kansa palkitsi toisiaan pystein kauden päättäjäiskemuissa. Onneks mulla oli koko päivä aikaa vaatekriiseilylle, koska meidän rivitalonpätkä muuttui kyllä sen lajin kriisialueeksi ettei Punaiselle Ristille soittaminen ollut enää kaukana. Tein itselleni kohtuuttoman suuren ongelman siitä, että jee, pääsi vaihteeks laittamaan jotain vähän parempaa päälle ilman että sen tarttis kuitenkaan olla työvaatetusta, mutta buu, tiesin jo ennalta että muiden osallistujien kostyymit vaihtelee tummista puvuista mainos-t-paitoihin. Oo siinä nyt sitte tilanteen mukasesti pukeutunut.

Lopputuloksena oli makuuhuoneen lattialle erilaisista tekstiileistä kasvanut kiipeilytreenipaikka Veikka Gustafssonille, ja päällä kostyyminä nahkahame, valkoinen t-paita, kimonovyö, solkisaappaat, kauladimangia plus yksi kappale bad hairia. Tuskastelin tukan kanssa vähintään yhtä kauan ku vaatteittenkin. A kävi välillä kysymässä että tykkäänkö mä tollasesta tukan laitosta ja vaatteiden valkkaamisesta, ja vastaus oli sillä hetkellä että en todellakaan.

Sain pitkästä aikaa käyttöä Seccon sisärengaslaukullekin. Normaalisti en vaan pärjää missään niin pienellä tavaramäärällä että mokoma pikkunyssäkkä riittäisi kapsäkiksi, mutta nyt sain taiteltua kaiken tarvittavan noinkin pieneen tilaan. Edellytti tosin lompakon karsimista pois, joten kortit pyöri sitten irrallaan avaimien ja kameran seassa.
Matkalla saatiin tietää illan ohjelmasta sen verran, että kekkerit alkaa ruokailulla, 30 euroa per nassu. Kun nyt ei varsinaista nälkääkään ollut, niin ei kyllä kiinnostanut maksaa jostain rosollista montaa kymppiä. Alotettiin sit ihan suosiolla oman porukan kanssa ilta Rossosta. Joo joo on mulla Rossokin boikotissa, kun ruoka on niissä vaan sietämättömän huonoa, mutta en nyt ruvennut tekemään asiasta mitään numeroa kun muut halus sinne mennä. Ja itseasiassa kanapasta oli tällä kertaa ihan ok. Kana nyt ei ollut järin hyvää mutta onneks seassa oli pekonia joka on pikkusen vaikeempi mokata.
Juhlapaikalle valtionhotelliin ehdittiin just parahiksi tsekkaamaan illan virallinen osuus, eli seläntaputtelu ja pystien jako. Joku kauden saavutuksista myönnetty maljakko lähti meidänkin himaan.

Sen jälkeen sitten tovi jos toinenkin vapaata seurustelua, ennen kuin poistuttiin paikalta jatkamaan iltaa seuraavassa kaupungissa. Kosmopoliitteja kun ollaan.



Jatkopaikalla oli hienoja asioita seinillä. Kuten ydinnaulan ruuvit kehystettynä mustalle sametille, ja vanhoja Imatran, Lappeenrannan ja Eläintarhan ajojen julisteita jostain 50-luvulta.

Loppuillasta löysi itsensä yllättäin taas autotallista.


