Vuosi sitten yhden tutun pariskunnan yhteistuotoksena syntynyttä piparkakkutaloa syödessäni heitin hanskan maahan ja haastoin ne seuraavaksi jouluksi piparkakkutalokilpailuun. Mietittiin jo arviointikriteereitäkin valmiiksi, eli ulkonäön lisäksi myös “sementin”, koristeiden ja itse seinäelementtien maku vaikuttaa kokonaisarvioon.

Olen melko vakuuttunut, että kilpailu on kyllä vastapuolen osalta unohdettu, mutta sehän ei vaikuta siihen että mulla oli nyt pakottava tarve ylittää itseni piparkakkutaloasioissa. Toisaalta, itsensä ylittäminen ei vaadi kauheasti jos ei ole ikinä ennen tehnyt piprutaloa.

Tadaa, tämä taverna osallistuu nyt mun osaltani kilpailuun, oli mulla skabassa vastustajia tai ei. Lähetin kyllä muistutustekstiviestin siinä kohtaa kun laitoin seinäelementtejä uuniin paistumaan, koska olin jo varhaisessa vaiheessa vakuuttunut omasta erinomaisuudestani. Pieni suvantovaihe tosin itsetuntokäyräänkin tuli jossain vaiheessa prosessia, mutta lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen. Pussillisella yksityiskohtia ja ronskin käden tomusokerikuorrutuksella pelastuu asia kuin asia. Arkkitehtuurin osalta lähdin vähän helpompaan ratkaisuun, koska olin ihan vakuuttunut että mun lopputulos tulis olemaan vaan kasa piparimurua takertuneena sokerikuorrutteeseen.

Tää on mun lempparidetalji, bissepuklut oven edessä. Pro-vinkki, sulasta sokerista voi tehdä muutakin kuin tapaturmavaaraisaa kuumaliimaa osien yhteenliittämistä varten.