Kävin vähän pelaamassa derbyä. HRD:n B-tiimi kohtasi ensimmäisen vastuksensa, Tampereen ja Lahden liigoista yhdistellyn joukkueen, jossa pelasin ite lahtelaisten riveissä. Joulun kunniaksi me oltiin Piparit, ne oli Tortut.

Lähtökohdat peliin oli oikein hyvät. Jos muutenkin oli vaikeaa saada kasaan riittävä määrä pelikykystä jengiä, mutta viimesellä viikolla tuli vielä jotenkin aivan täysin naurettava määrä pelin kanssa päällekkäin sattuneita työvuoroja, viisaudenhammas-saikkuja, oksennustauteja ja lapsen oksennustauteja. Päädyttiin ottamaan puolen päivän varotusajalla jengiin vahvistusta muun muassa bench managerista.

Ja jollei muuten ole vielä riittävästi haastetta, lisätään soppaan myös kamalin ajokeli miesmuistiin, ja se tietysti kaikkein pahimmillaan just sillon kun me maalaiset jurnutetaan isolle kirkolle päin. Ite ajelin yksinäni Kotkasta suoraan töiden jälkeen, ja aika sellasta kuolemanpelon täyteistähän se oli, kun tuulilasista ei näy kuin kämmenen kokosia märkiä lumihiutaleita jotka vastaantulijat valaisee takaapäin, ja tien suunta selviää pelkillä arvauksilla. Se, että moottoritiellä ajettiin hiljasimmillaan 60 kilometriä tunnissa, oli ehkä ongelmista pienimmästä päästä.

(Kuva Estrogeena Davis)

Päästiin kuitenkin kaikki perille ja lähestulkoon aikataulussa. Helsinkiläiset tuli kysymään halutaanko me yhteinen alkulämmittely, eikä kieltäydytty. Ois ehkä pitänyt, knee tapsit sai reidet ihan hapoille ja siihen se enin puhti tulikin sit käytettyä. Mokomatkin, tää oli selkeesti peliliike kun tiesivät treenaavansa enemmän kestävyyttä ku me laiskat maalaiset.

(Kuvat Juha Halmu ellei toisin huudella)

Ite peli suju omalta osalta aikalailla rimaa alitellen. En jotenkin saanut itteeni yhtään virtaa, ja kivasti sen jälkeenpäin näki valokuvistakin et luistelen siellä muitten mukana pää pystyssä ja silmät kiinni, aivan täysin hoo moilasena. No mut hei, onneks tää on joukkuelaji.

Päästiin johtoon jo ihan alkupuolella peliä, mikä oli aika yllättävää, kun HRD:n B-tiimi pelaa kuitenkin harkkapelejä melkeen sen viikottain edustusjoukkueen kanssa, ja meillä kehä kolmen ulkopuolella ne on hyvin harvinaista herkkua. Samoin ku tuomaritkin.

Hördikset teki vähemmän jammer-linjalta lähtöjä kun odotettiin, mutta tuli niitäkin pari. Henk koht en innostu siitä strategiasta jollei sitten kuitenkaan pelata koko pelejä pakan takaosassa, joten mentiin jammerlinjalle vaan sillon kun vastustajat päätti haluta aloittaa sieltä. Eipä tosta strategiasta tuntunut niille kovin suurta hyötyä olevan, kai se vaatis omalta joukkueelta jotain ilmiömäisen hyvää jammeria että sitä kannattais kokeilla.

Kerran kävin jammaamassakin, toista kertaa en sit menny. Tää oli ns. pulkkisjami, eli mun ja Faithin “jäätyneet pulkannarut” -ruumiinrakennekerho ottamassa mittaa toisistaan. Tulitikkujalkojen lisäksi meitä yhdistää sama pelinumero, mutta toisella vaan päinvastaisena.

(Kuva Ilari Nurmi)

Lahden Clown otti kurkkuosuman. Selvisi kuitenkin hengissä.

Erityisesti pidän vihreän joukkueen bench managerin ilmeestä taustalla.

(Kuva Ilari Nurmi)

Puoliajalle lähdettiin parinkymmenen pisteen johdossa, mutta jottei ylpistyttäisi, päätettiin omaa motivaatiota kasvattaaksemme leikkiä että me oltiin sen parikymmentä pistettä häviöllä.

Kun mä opetan että istukaa niiden vastustajien syliin, mä tarkotan tätä.

Lopputulos näyttää synkältä, mutta ei enää niin kovin synkältä kun kerron että tuo pistetaulu ei ymmärrä sataa pistettä suurempia lukuja. Mut onko tuo nyt sit 100 vai 101, sitä en osaa sanoa. Ihan hyvä piste-ero kuitenkin joka tapauksessa. Eli voitettiin! Tuli kyllä kaikille ihan täytenä yllätyksenä, mutta ihan hyvin ilmeisesti ruvetaan jo pelaamaan joukkueena vaikkei oikeasti edes olla samaa joukkuetta. Valkattiin jo alussa hyvä strategia jota veettiin sit ihan loppuun asti kun kerran näytti sujuvan.

Toivottavasti ens jouluna pelataan sit jo joku super-tournament jossa Lahdella ja Tampereella olisi omat kokonaiset joukkueet, sekä tietty nää meiän pikkukylien yllättäjäliigat, ja etitään kuka se koko Suomen piparimestari nyt sit oikeen on.