Laitan sen pakettiin, paketin toiseen pakettiin, lähetän sen itelleni ja läjäytän sitä vasaralla

Mä varmaan sain niin paljon joululahjoja siks, kun a) olin ollut kiltti, ja b) olin ollut niin kiltti että annoin myös muille lahjoja. Tän joulun teema oli voimapaperi. Haluaisin oikeestaan että se ois teema joka vuosi.

Anoppilaan meni pieni herkkukori, johon tein suklaaseen ja joulunonparelleihin dipattuja vaahtokarkkeja, kaneli-kardemummasaippuaa ja banaanihilloa. Sit yritin tehdä piparmintturouheella maustetun suklaalevyn, mutta enpäs temperoinut suklaata niin se meni huoneenlämmössä säilyttäessä ihan harmaaksi eikä sitä voinut mihinkään antaa. Onneks kaapista löyty pieni lasipullo ja aika paljon ite tehtyä herukkatumua, joten sain siitä hyvän korvikkeen suklaalevylle.

Banaanihillo on muuten aivan sairaan hyvää, ja valmistuu näin:

Banaani-vanilja-kanelihillo
1 purkki (0,33 litraa)
5-6 banskua (saa olla superkypsiä)
1 lime
3,5 dl sokeria
1 dl vettä
puolikas vaniljatanko
kanelia

Purista limestä mehut kulhoon. Viipaloi banskut todella ohuiksi slaisseiksi ja sekoita limen kaveriksi.
Mittaa kattilaan sokeri ja vesi, ja laita liedelle samalla sekoitellen. Kun sokerivesi just ja just alkaa kiehumaan, neppaa sekaan banaanit. Keittele miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen. Lisää joukkoon puolikas vaniljatanko halkaistuna ja ripaus kanelia. Seos muuttuu tahmeammaksi, ja on valmista kun kauhalla pohjaan vedetty viiva pysyy väkyvissä hetken. Siihen menee ainakin puolisen tuntia.
Kaada soosi steriloituihin lasipurkkeihin (tai yks iso riittää). Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja säilytä pimeässä ja viileässä. Hillo säilyy avattuna jääkaapissa useampia viikkoja.
(Lasipurkit voi steriloida laittamalla ne kylmään uuniin, ja lämmittämällä uunin 100-asteiseksi, puoleksi tunniksi. Kannet voi keittää kattilassa.)

Ehkä muiden lahjojen sisältöä tarvitse ruveta sen kummemmin ruotimaan, mutta kerrottakoot että yhdestä A:n paketista löytyi jo useampaan kertaan toivottu asia:

Liikennematto! Rullasin pakettiin myös pienen Lancia Stratoksen, kun onhan se liikennematto vähän tylsää jollei ole mitään millä siinä ajella.

Blog comments powered by Disqus