Tuhmille tytöille kuumat nakit

Ja pahoille pojille mehukkaat piparit. Sillä reseptillä lähti Kouvola Rock n Rollers uuden vuoden viettoon. Rytmikatti juhli synttäreitään ja kutsui kantikset ilmasen viinan bileisiin, ja me myytiin humalaisille hodareita ja aatetta.

Talon toivomaksi makeaksi myyntiartikkeliksi nyhräsin pari rullapiprua. Makeiden asioiden kauppaaminen humalaisille on kyl aina vähän jääkaappien myymistä eskimoille.

Hodarit oli ihan sairaan hyviä, saatoin jokusen syödä itsekin. Nakkisämpylän rakentamistaktiikkakin hiotoui illan aikana ihan kohtuulliseen kondikseen. Pitkän knagin kaverina sämpylässä oli sinappia, ketsuppia, kurkkusalaattia ja sipulirouhetta.

Nakin myynnin lisäksi nakkeihin kuului skumppapullojen availu, rintamerkkien myynti ja Jägermaister-shottien kaupustelu. Viimesimmän tosin jätin paremmille myyntitykeille.

Maskotti.

Kun ovet aikanaan avautui myös rahvaalle, laitettiin tarjoilut alennusmyyntiin, eli väsättiin nakkisämpylää ilmaseks ettei tarttis heittää ruokaa roskiin. Kun se ruuhka hälveni, laitettiin meidän osalta kioski kiinni ja orginaali henkilökunta jatkoi vielä grillikioskin parissa. Ja meillä alkoi varsinainen uuveen juhlinta.

Pyrovastaava Kärkänder halus käydä 00:00 sharp ampumassa pari pommia.

Kun koko alkuillan kattelee jurrisia ihmisiä, niin ihan kauheeta tarvetta vetää naulaa omaan päähänsä ei sen jälkeen synny, vaikka hanat aukeaisivat loppuillaksi ihan veloituksettakin. Siinä kohtaa kun ihmisten päälle alkoi kasautua esineitä, lähdin hiipimään kotia kohti.

Ekasta kuvasta kiitos Sarille, muut tais olla oman kameran kätköistä.

Blog comments powered by Disqus