Säästän Facebookin poliittiselta propagandaltani, sitä kun varmasti ihan riittävästi suoltaa ne meidän kaikkien kakssataa parasta kaveria siellä. Mutta blogissa omien ärsyttävien mielipiteiden huutelu on niin kauheen hauskaa ettei tilaisuutta vaan voi jättää käyttämättä.
Lähdetäänpä siitä, että nyt on kyllä presidentinvaaleissa kaksi varsin hyvää ehdokasta jäljellä, ja mun rillien takaa katsellen ollaan voitettu tää peli joka tapauksessa. Sauli oli mun ykkösvalinta siihen saakka että jostain tupsahti joku rauhallisen oloinen rationaalisesti argumentoiva Pekka Kukalie, joka ei puhunut kenenkään päälle ja osas käyttäytyä. Ja koska mun näkemyksellä presidentin duunissa tärkeimpänä näen juurikin kyvyn osata käyttäytyä, tykästyin vähän tähän Pekkaan. Lopulta tulin siihen tulokseen, että Saulin fyrkasta ymmärtämiselle on varmaan parempiakin käyttötarkoituksia, kuin nakata jäbä presidentiksi kättelemään jengiä pitkin maailmaa ja osallistumaan Suomen juttuihin lähinnä “arvojohtajana”, huutelemalla silloin tällöin mielipidelinjauksiaan.
Presidentiksi mieluiten haluaisin just sen tyypin, joka muistuttaa meitä siitä että ärsyttävätkin ihmiset on ihmisiä ja niiden kanssa on helpompi keskustella kun kuuntelee ensin mitä ne haluaa sanoa, vaikka ei olis niiden kanssa mistään lainkaan samaa mieltä. Haluun presidentiks sen tyypin joka soittaa diktaattorille että come on, onks nyt kivaa tollanen, ja saa diktaattorin ymmärtämään että tosiaan, ei tää kyl nyt ihan hyvä idea ollut. Haluun presidentin joka tajuaa että suomalaisia on viis miljoonaa erilaista ihmistä, joista kaikki on eri mieltä, ja kaikki kannattaa eri puolueita, mutta meillä on kaikilla vain yksi yhdessä äänestetty presidentti joka edustaa meitä maailmalla. Arvostaisin jos meillä olis presidentti joka muistaisi ettei edusta puoluettaan ja puolueensa äänestäjiä, vaan kaikkia, Punavuoresta Viitasaarelle.
No, asianhan luulis olevan sitten kovin yksinkertaista. Numero paperiin ja kotiin toivomaan parasta.
Mut sitten jostain tupsahtaa mun mukavan pehmeään kuplaani ihmisiä, jotka tulee vöyhöttämään jotain jostain homoista, armeijasta ja koulujen käynnistä.
Okei, ensin ne itsestäänselvät. Sen nyt ei pitäisi olla kauhea ylläri, että James Hirvisaaren FB-seinältä löytyy vähän keskenkasvusta hevonpaskaa, mutta kommentoijat eivät tosiaan edes kauheesti peesaile itse statuksen kirjoittajaa, vaikka tämä repäisevästi pohtiikin äänestävänsä vihreää homoa presidentiksi. Ja sekin nyt pitäisi aikuisena ihmisenä ymmärtää että mihinkään Rolle Rivikansalaisen blogiin ei pidä mennä lukuretkelle edes huumorimielessä, vaikka joku olisikin linkittänyt Facebookiin siltä jotain mussutusta siitä miten Suomi muuttuu homojen valtakunnaksi. Kyllähän mä sen jo tiedän, että tollasten lukematta jättäminen kuuluisi mielenterveyden säilyttäjän arkiseen selviytyssuunnitelmaan, mut klikkailusormi on joskus tervettä järkeä nopeampi. “Missä ovat presidenttiehdokas Haaviston näytöt?” taas oli ihan liian herkullinen otsikko ohitettavaksi, joten ajauduin lukemaan myös Pusan akan äpärän blogikirjoituksen aiheesta, vaikka tietenkään, tietenkään ei olisi sitäkään pitänyt.
Mutta sitten tää paska läpyskä kävelee vastaan myös täysin odottamattomissa paikoissa, joissa luulee olevansa turvassa sellaselta täydelliseltä argumentointikyvyttömyydeltä joka raivostuttavalla tavalla yhdistyy tarpeeseen esittää äänekkäitä poliittisia mielipiteitä. Toinen sellainen tapahtui livekeskustelussa Oikean Elämän Puolella, mutta tää toinen missä ajattelin vain lukevani vituttavia rakennekynsipostauksia löytyy korkeampaa verenpainetta hakeville myös internetistä.
Mä olen aidosti häkeltynyt siitä että joku vielä armon vuonna 2012 on niin epävarma omasta seksuaalisuudestaan, että ajattelee homouden tarttuvan äänestämällä. Yllätyn aivan vilpittömästi kuullessani naamatusten ihmisiltä jotain sen suuntasia reploja, että presidenttiehdokas on hyvä ja pätevä jäbä, mutta ei linnassa voi olla homopari kättelemässä. (Siitäkin selvittiin hengissä kun niitä ällöittäviä perverssejä tanssi siellä, en usko että kätteleminen muuttaa tilannetta ratkaisevasti.) Tai että se jotenkin vaikeuttais duunin tekemistä jossain kehitysmaissa joissa sukupuolesta riippumaton rakastuminen on syntiä ja/tai laitonta.
Newsflash: Se että jossain muslimimaissa ei ymmärretä ihmisoikeuksia, ei ole järkiargumentti sille mitä SÄ kirjotat lappuun jossain suomalaisessa äänestyskopissa. Jos olisi, täällä varmaan edelleenkin nuoltaisi tasa-arvottomien maiden berbereitä eikä ois annettu naisille äänestysoikeutta, kun se jossain maassa saattaa jonkun mielestä tuntua käsittämättömältä.
Ajatus siitä, että koko maailman huomio kiinnittyisi yhtäkkiä ulkopolittisten kärkiasioiden sijaan suomalaisen presidentin homouteen, on jotenkin käsittämätön sekin. Tai että valtaa pitävä homo olisi esim arabimaille jotenkin vaikea käsitellä ja hankaloittaisi asioiden hoitoa. Eipä ole tuntunut haittaavan Saksan ulkoministeriä (kuvassa yllä), joka avoimesti miehen kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävänä huitelee pitkin Irania, Saudi-Arabiaa tai Omania ja saa päättäjiltä poskisuukot ja kädestä pitämiset siinä missä hetskummatkin jäbät. Eikä – niin hieno ajatus kuin se olisikin – islantilaisiakaan nähdä geysireissä ilakoivina lepakkonymfomaaneina vaikka pääministeri kehtaa naisena olla naimisissa toisen naisen kanssa. Turha varmaan edes mainita, että arabijohtajat eivät jakele raipaniskuja Condoleezza Ricelle tai Tarja Haloselle vaikka julkeavat tulla ilman miespuolisia sukulaisia ihmisten ilmoille, ja vielä jakkupuvuissa. Kutsumme sitä diplomatiaksi.
Toi Haaviston nimi on Sudaneissa ja Somalioissa tutumpi kuin se oli puoli vuotta sitten Suomessa. Jäbän nouseminen presidentiksi ei aiheuttaisi homouden takia kohua muualla kuin niiden suomalaisten päissä, jotka aloittava lauseensa “ei mulla ole mitään homoja vastaan mutta”, ja sulavasti seuraavassa lauseessa dissaavat persuja joiden lauseet alkaa “en ole rasisti mutta”. (Oikeesti, tällasia tyyppejä on, en uskois ellen ois eileen sellaseenkin törmännyt.)
Jouduin myös kuulemaan vanhan klassikkolausahduksen, “kelatkaa nyt, homo sivari puolustusvoimien ylipäällikkönä”. Niin, joku pystyy ihan oikeasti unohtamaan että nykyinen presidentti ei ole käynyt armeijaa. Se ettei muista Ståhlbergin, Relanderin, Svinhufvudin, Kallion, Rytin tai Paasikiven käyneen armeijaa, ois selkeesti jo aivan liikaa vaadittu. No, ei nekään ole. Muutenkin joudun kyllä vähän ihmettelemään mitä presidentillisiä valmiuksia siitä nyt välttämättä hihaan tarttuu jos käy 18-kesäsenä kölvien kanssa konttaamassa metsissä. Jesh, olen sotajohtaja koska osaan purkaa ja kasata rynkyn! Haavisto suoritti siviilipalveluksensa nuorten mielenterveystyön parissa, ja uskoisin että siitä on mahdollista saada vähintään yhtä hyödyllistä kokemusta kuin pinkan ja punkan viikkailustakin. Puoli vuotta, vuosi tai parikaan vuotta intissä ei tasan varmasti anna kyllä kenellekään mitään suuren sotapäällikön taitoja, joten aivan se ja sama jos sen ajan onkin käyttänyt sivarissa tai kotosalla. Sen sijaan sotilasansiomitali Haavistolta löytyy, mutta eihän se tietysti ole meriitti eikä mikään verrattuna I survived Vekaranjärvi -koettelemuksiin. Niin, ja jos se nyt siitä on kiinni, niin ylipäällikköyden voi myös luovuttaa toiselle henkilölle vaikka presidentti olisikin, ja nykyisen lain mukaan ei tartte olla edes sota-aika että näin voitaisiin tehdä. Toisaalta puolustusvoimilla on myös komentaja, joka yleensä on se parempi asiantuntija kaikensorttisen operatiivisen toiminnan kanssa. Siis pelko pois, ryssä ei miehitä sun olkkarias yhtään sen todennäköisemmin vaikka presidenttinä olisikin Simo Hovari.
Ja sit on vielä toi itkeminen siitä, että Haaviston koulutusputki loppuu lukioon. Tiedän että tää voi nyt olla käsittämätön konsepti suurelle osalle niistä ihmisistä jotka on täyttänyt joskus 30 vuotta, mutta nykypäivän maailmassa kun on koulutuksen lisäksi myös sellanen ehkä jopa vahvempi argumentti, nimeltään “osaaminen”. Joskus kultaisella 50-luvulla varmaan työhaastattelijatkin syynäsi koulu- ja työtodistuksia, ja varmisti ettei vaan ole putkessa aukkoja. Multa ei ole kukaan kysynyt mitään todistuksia sen jälkeen, kun mummo halusi nähdä lukiotodistuksen yo-juhlien kahvipöydässä. If you are good enough, that shit just don’t matter. Tiedän että se voi olla vähän ikävä uutinen niille, jotka ovat koko elämänsä panostaneet siihen että paperit näyttää hyvältä. Sori, hukkaan meni sekin hikoilu. (Niin ja tosiaan, eipä sitä akateemista loppututkintoa nyt vaikkapa Mannerheimiltäkään löytynyt…)
Homous, sivarius tai tohtorintutkinnon puute ei ole syy äänestää ketään, mutta en osaa nähdä niitä syinä olla äänestämättä. Onneks Haavisto on ihan järkiargumenteillakin mulle parempi valinta kuin Niinistö, ettei joudu protestiäänestäjäksi. Mutta kaiken ton viimepäivinä silmille sattuneen epämääräsen mussutuksen jälkeen melkeen tekis mieli äänestää Haavistoa ihan vaan vittuiluna niille miehille, joilla ei oo kiviä ajaa naisten pyörällä, kun ne pelkää mitä naapurit ajattelee.
Huh, helpottipas saada tämä kaikki ulos systeemistä. Mulle on aivan yksi lysti ketä te äänestätte, mutta vielä yksikin ääneen lausuttu paska argumentti, ja joudun lyömään.
Loppuun linkkivinkkejä:
Havainnollistus ehdokkaiden argumentointikyvystä, aiheena maamiinat
Kirjoitus Sauli Niinistön kannattamisesta – Ja Haavistosta
Kirjoitus vihreän presidentin vastustajille
Vinkki kaikille äänestäjille puolesta riippumatta: Tapoja piristää kanssaihmisten äänestyskokemusta
EDIT:
Moni amerikkalaisfirma ei enää lue ansioluetteloja
Puolustusvoimain ex-komentaja: Haavisto erinomainen ylipäällikkö
