Riivaaja Riinan salattu elämättömyys

70. Paranna time trial -suoritusta

Tue, 21 May 2013 10:08:27 +0300

Aiempi tulos on ollut pienen ikuisuuden 30 kierrosta, mutta nyt tärähti tauluun 31!

En nyt ehkä ajatellut että ne nuhjufiiliksiset sunnuntaitreenit ois ollut se päivä milloin ennätyksiä rikotaan, mutta niin nyt sitten. Lähettiin Ässän kanssa parin metrin päästä toisistamme, ja siinä sen takapuolessa kiinni luistelin koko 5 minuuttia. Hyvässä imussa, siis. Ajan puoliväli huudettiin muutamia metrejä sen jälkeen kun oltiin ohitettu 15 kierroksen viiva, joten siinäkään vaiheessa ei vaikuttanut siltä että 31 kierrosta täyttyisi. Ilmeisesti kuitenkin kirittiin vielä vähän loppupuolella, kun ennätysviiva ylitettiin hyvissä ajoin ennen viiden minuutin lopetusvihellystä.

Kerittiin pienen hetken Ässän kanssa leuhuttaa uudella seuraennätyksellä, ja pelättiin jo että Tia tulee perässä pilaamaan meidän ilon 32 kierroksella. Ei “onneks” kuitenkaan, mutta silti piti tietysti loppuilta vängätä siitä että kuka pääsi mitenkin monta vajaata kierrosta sen kolmeykkösen lisäksi. Harmi ettei meiän laskijat tosin ollut sellasta ees kattonut.

En malta oottaa että pääsen taas testaamaan seuraavan kerran, kun ei tuntunut että nyt olis ollut mitenkään erityisen teräksisessä kunnossa ja renkaatkin ois voinut olla lattialle snadisti pitävämmät. Parit kesäiset juoksutreenit ja toisensorttinen rullavalinta niin kenties taas pääsee rikkomaan omia enkkojaan.

Pee äs, äiti oon ~~telkkarissa~~ internetissä! Kouvola Rock n Rollersien kaksivuotissynttäreiden kunniaksi meiän sivuilla starttasi Kuukauden Lerssi -haastattelusarja, ja mä pääsin ekana tentattavaksi. Haastatteluun pääsee tästä.

Kouvola <3 Kallio

Mon, 20 May 2013 09:16:39 +0300

Kolmas Suomi Cupin turnaus takana. Tää pelattiin Helsinki Roller Derbyn järjestämänä Pasilassa, suljettuna turnauksena. Mut onneksi on valokuvia, sehän on hei vähän ku oisitte ollu paikalla.

Ensin pelasivat Turun Dirty River Roller Grrrls vs. Helsinki Roller Derby, kerittiin alkupuolta jopa vähän seuraamaan. Turku johti peliä alkuun, ja sittenkin kun HRD vähän heräsi, niin peli pysyi tasaisena. Toisella puoliskolla oli kai pöydät vähän kääntyneet ja HRD voitti lopulta pisteillä 274-136.

Sitten starttas meidän peli Kalliota vastaan, johon oli hyvä lähtee rennoin rantein kun ei oltu voittopokaalia hakemassakaan. Täs on Kallion tyyppien tunnelmat ennen peliä:

Ja täs meidän:

No joo, oikeestihan lähdettiin varsinaiseen rakkausmatsiin, kun tähän peliin saatiin vastapuolille niin sisaruksia kuin pariskuntaakin. Ja alla olevassa kuvassa ilmeisesti tehdään tiiviillä tiimityöllä seinää Kallion Raivon kanssa.

Tuli vissiin kuitenkin vähän ne tosissaanpelaamisverkkarit jalkaan, kun boksireissuja sateli meille lähes yhtä paljon kuin Kallion tuhmuleillekin. Niille se onkin ihan lajityypillistä käytöstä laittaa ihan ranttaliksi, mutta me varmaan tehtiin omista rangaistuksista jonkinlaisia ennätyksiä. Itekin kävin kolmeen kertaan lämmittämässä boksipenkkiä.

Omaksi yllätykseksi saatiin rymisteltyä ihan jännääkin peliä, kun puoliajalle lähtiessäkään ei eroa ollut kuin 61 pistettä. Se on näis hommissa aika vähän.

Suljettu tapahtuma ei onneksi täysin estänyt urheilujuhlan tuntua, kun jokainen seura sai tuoda kourallisen katsojia paikalle, ja Kallion tapauksessa ne olivat laulukuoro kapellimestareineen. Lauloivat esim huvivirren.

Rakkaumatsi päättyi lopulta 323-132, pokaalit meni luonnollisesti Kallioon. Mutta piste-eroa oli kuitenkin alle 200 pistettä, eli saavutettiin oma tavoitteemme ja kaikki voitti. Ite tosin muistelin kesken pelin tavoitteen olleen alle 100 pisteen ero, ja yritin piiskata jengiä puskemaan siihen lopputulokseen, mutta pelin jälkeen tajusin että ei me niin epärealistista tavotetta oltukaan asetettu, ja saatiinkin sitten se mihin pyrittiinkin.

(Jos joku haudanvakava urheiliaihminen ihmettelee miten kahdellasadalla pisteellä häviäminen voi olla jonkun mielestä hyvä juttu, niin Kallio on siis Suomen suurin derby-seura, rankingeissa listattu täysin eri divariinkin kuin me, ja tän maan mittakaavassa todella kovisjoukkue Turku hävisi tammikuussa Kalliolle 284 pisteellä. Joku kuukausi ennen peliä otettiin pieni darraharkkapeli Kallioo vastaan ja silloin piste-ero oli 241, jota sitäkin käytettiin vähän osviittana vaikka pelaajarosterit aika paljon Suomi Cupin pelistä erosikin.)

Pelistä lähti siis kotiin kasa onnellisia betonikylän Tatjaanoita. Harmi että sunnuntaipelin jälkeen ei voinut hirveesti jatkoilla juhlia joten henkiset voittajat joutuivat poistumaan vaan suoraan kotiin.

Otteluvalmentajamme Meowrin peliraportti löytyy taas meidän nettisivuilta.

27. Näe livesirkusta

Thu, 09 May 2013 10:38:52 +0300

Mentiin siriukseen! Maailman suurin suomalainen sirkus, kuten loogisesti mainostivat. Neljännessatkun se otti että A-katsomon eturiveihin pääsi, mutta kerrankos sitä kameleita pääsee näkemään. Vähän jänskätti että päätysköhän sitä taas klovnin aputytöksi, niinkuin viimeisimmällä sirkuskerrallani viisi vuotta sitten, mutta kun sirkusseurani kertoi tuttuaan traumatisoinutta tarinaa jossa viaton sivullinen katsoja otettiin pyörittämään hulavannetta kahdestaan flirttailevan pellen kanssa, niin en sit oikeestaan enää halunnutkaan.

Sirkushommelit alkoi (tötteröstä napostellun voipopkornin jälkeen) dramaattisella musalla ja peloittavalla matrix-takkimiehellä joka rupes ampumaan kaikkee varsijousilla. Olin ihan varma että ainakin kolme niistä paristakymmenestä telineisiin viritetyistä varsijousista oli suunnattu just muhun, ja mun edessäni istunut nainen, jonka selän taakse yritin tietysti maastoutua, oli asiasta samaa mieltä.

No mut ei kuoltu kuitenkaan. Sitten tuli lavalle moottoripyörä ja muskelinainen, joka käytti pyörää vähän niinku tankotanssialustana. Iso miinus siitä että edellisen shown varsijousimies ajoi pyörän lavalle, eikä nainen itse, mutta mielettömät lihasvoimat onneks vähän sentään paikkas moista puutetta. Toisaalta tylsää että pyörä on siellä vaan koristeena. Muskelinainen, jos luet tätä, laita ens kesänä joku ajamaan sitä pyörää samalla kun seisot sen päällä käsilläs.

Sitte tuli toiset kreisit muskelinaiset, joista toinen hengasi yhdellä kädellä toisen otsalla, ja siinä ne sitten chillaili, kiipeili ja pyöriskeli kaulajänteet väpättäen.

Telinevoimistelumiehistä oltiin ensin vähän pettyneitä, kun ei ollutkaan kimaltavia spandex-asuja vaan farkut ja t-paidat, mutta sit taas toisaalta temput nähtyämme kallistuttiin sille puolelle, että jos semmosii pystyy farkuissa tekemään niin antaa mennä vaan. Hauskaa muutenkin että telinepojat ei ollut sellasia hinteän notkeita niinkuin yleensä, vaan paksuniskaisia jäntevän täyteläisiä itäeurooppalaisia voimanpesiä.

No sit oli myös kameleita! En oo kenties ikinä ennen nähnyt. Eläimet sirkuksessa joo joo en halua edes miettiä mitä eettisiä ongelmia on siinä että tuodaan aavikon aasit pakkaseen Tornionmäkeen, ja mietitään saisko niille Nipan grilliltä jotain soveltuvaa ruokaa. Esityksenä eläimet on vähän tylsiä, kyllä näitäkin pyöriteltiin lavalla lähinnä eksoottisuutensa vuoksi, mutta kyl ne vaan silti oli sitä mieleenjäävintä osuutta sirkuksessa. Kuka tommosia leuka pystyssä ylpeenä kulkevia takkukasoja nyt vois vastustaa. Tai niiden perässä kuuden sekunnin maneesinympärijuoksemis-shown tarjonnutta miniponia.

No sit tuli vuoroon yks tyyppi joka halus tappaa itsensä. Ei kai siinä, tappakoot, mutta että sirkuksessa ja just siinä näytöksessä mihin mä kovalla rahalla tulin ja eikö kukaan ajattele lapsia. Siis nuorallakävelijä, jolle jo yläviistoon kulkevaa kiinnitysvaijeria pitkin varsinaiselle nuoralle siirtyminen oli sen verran huteraa ja hapuilevaa, että oltiin jo aivan täysin vakuuttuneita siitä millaset otsikot huomisessa iltapulun lööpissä on. Turvaverkkoja ei ollut tietenkään, sen kummemmin kuin mitään valjaitakaan.

Kun tyypin hiipiminen vaijereilla oli jo muutenkin aika kuumottavaa katottavaa kun yhtään ei pystynyt luottamaan hepun taitoihin, kuumottavammaksi se muuttui kun tyyppi otti nuoralle mukaansa hulavanteen, jonka läpi meinasi hypellä niinkuin hyppynarulla hypellään. Eka kerta meni ihan hienosti, tokalla kerralla vähän lipes, ja nuorapaskiainen horjahti ja tipahti. Ei onneks (vielä) maahan saakka, vaan ehti saada käsillä kiinni vaijerista. Unoformumiehet alhaalla oli kovasti sen näköisiä että nyt ei ollut ihan suunniteltu osa esitystä.

Heppu kiipesi käsivoimineen takaisin vaijerille ja jatkoi siellä tutisemistaan. Ahisti. Palasi aina uudestaan kikkailemaan milloin minkäkin rekvisiitan kanssa. Kerran alhaalle sentää viritettiin verkkokin, mutta ei suinkaan tutisevalle kaverille itselleen, vaan tuolille, jonka oli tarkoituskin pudota kun nuoraheppuli hypähti siltä pois.

Yhden sydämenpysäyttäjän tyyppi sai vielä aikaiseksi, kun käveli keskelle vaijeria ja lähti muina miehinä kaatumaan selälleen. No, sillä kertaa olikin sitten viritettynä jotkut lenkit tennarin pohjaan ja tyyppi heilahti samalla liikeradalla takaisin nuoralle seisomaan. JOO JOO ois voinu olla jännää tai siistiä, ellei ois vaan koko ajan ollut varma siitä että tyypillä on vahvoja itsetuhoisia aikeita.

Sit oli viel tällasii ryhmäakrobaatteja. (Tai oli tietty kaikkee muutaki mut en kai mä nyt kaikkee kerro). Pääteltiin että olivat veljeksiä, paitsi toi jonka päälle ne kaikki kiipee on isukki. Kaks näistä veti ihan kreisimielettömän setin missä toinen seiso käsillä toisen jalkapohjien päällä, ja sit ne mönki semmosen älyttömän asentokuvion läpi, ja sit perään vielä saman takaperin. Saa kyllä tyypillä olla ihan hervottomat pohjelihakset, kun mahallaan maaten pystyi nostamaan pohkeensa pystyyn vaikka toinen tyyppi oli koko painollaan jalkaterien päällä. Ei pitäs ihmisen pystyä sellaseen.

Kaikenkaikkiaan sirkus oli kiva ja rahansa väärti. Ei tietty mitään Cirque du Soleilia mutta ei mitään kiusaannuttavaa maakuntasarjapaskaakaan. Taidokkaimmat esitykset oli ehkä just näitä akrobatiahommia. Ryhmäakrobatia on toisaalta muutenkin aina ollut mun lempparisirkusjuttuja. Akrobatian lisäksi taskuvaras-show oli aika viihdyttävä ja ei ihan niin perinteinen. Pellet sit taas sitä vähiten kiinnostavaa, mutta kai niilläkin on paikkansa, samojen asioiden hokemiset tuntuu putoovan noihin mataliin ihmisiin niin kovin hyvin.

Mut kantsii mennä kattomaan esityksiä, niitä pyörii vielä kesän pitkin Suomea ja sit syksystä alkaen lähinnä tuolla PK-seudulla.

79. Tee valokuvista kirja

Sun, 05 May 2013 12:54:57 +0300

Ikuisuusprojekti, ei kai? Taisin aloittaa tän kirjan kasaamisen vuonna 2009. Nyt jaksoin sitten vihdoin kaivella että löytyiskö se viimeistelyä vaille valmiiksi tehty dokkari vielä jostain koneen kätköistä, ja parin tunnin säätämisen jälkeen sain sen jopa käsiini ja toimimaan. Kuvatekstejä on tosi helppo kirjotella tommosiin viis vuotta vanhoihin asioihin. Ehkä seuraava kuvakirja kannattaa alottaa vaikka viime vuodesta, josta vielä saattas jotain muistaakin.

Niin, tilasin siis opuksen Blurbista. Ifolorit summuut ei ainakaan aikoinaan tahtonut toimia maceilla, ja oon muutenkin vähän vaativa että millasilla ohjelmilla lähden tollasia tekemään. Kevyt 224 sivun laajuuskin vaikutti vähän siihen mistä tämmöstä lähetään tilailemaan. Hintaa opukselle tuli 77 euroa.

Laatuun en ihan täysin ollut tyytyväinen, mutta en oo toisaalta nähnyt onko se joissain tämmösissä kotikutoisissa kirjoissa parempi. Kasvojen värisävyt ei ehkä ollut mennyt ihan nappiin, ja muutamat kuvat oli vähän suttusia vaikka alkuperäistiedostot olis studio-olosuhteissa laatujärkkäreillä otettuja. Mut mitä sitä voi olettaa kun tehdään pikavauhdilla digipainossa valokuvakirjoja. Ja tollaseen hintaan.

Vähän nyt arvon vielä tilaanko samasta paikasta uudestaan, mutta täytys jaksaa tutustua kilpailijoihin, että saako muualta edes noin laajoja opuksia ja mihin hintaan.

Kawasari 30 vee, ja 18. Käy saunan jälkeen lumihangessa

Fri, 03 May 2013 09:49:17 +0300

Kawasari järkkäs kolmekymppistensä kunniaksi viikonloppukekkerit vuokramökillä. Osallistuin illoista jälkimmäiseen. Ite mökistä löytyi sauna ja poreallas, mutta ennen niiden testaamista liikahdettiin kilometrin päähän erilliselle kekkerisaunalle. Melkoset systeemit, kaikissa sateenkaaren väreissä vaihtuvia ledivaloja, napista painamalla toimivia saunatuoksuja, stereot, telkkarit ja karaoket. Saunassa. Pihalla oli vielä kaupan päälle ulkoporeallas.

Ite illasta nyt sinänsä ei ole niin kauheesti raportoitavaa, saunaa ja erinäisissä altaissa lillumista se pääasiassa oli. Mutta pihalla rampatessa oivalsin tilaisuuteni tulleen, että täällähän on lumihanki, ja sinnehän pitää nyt saunojan sukeltaa.

No niin no.

En tiiä voiko sanoa sukeltamiseksi kun puuterilumeen pöllähtämisen sijaan kellahdinkin rapsuttelemaan itseäni lumiselle raastinraudalle, kun kinoksen pinta oli pikkuriikkisen jäässä. Pulahdin siitä porealtaaseen ja mietin vaan että tais olla vähän kylmää kun käpäliin ei meinaa palata tunto, mutta totuus valkeni sitten seuraavana aamuna. Että olinpa sitten hieronut nahat verille ihan jokaisesta ruumiinosasta, ja varmuuden vuoksi kierähtänyt siellä lumessa niin että kroppa näytti pienten vihasten gerbiilien raatelemalta niin maha- kuin selkäpuolelta ja kyljistä. Kaulasta aina varpaisiin saakka.

Aijai, voin kertoa että oli herkkua mennä pienessä rapelissa seuraavana päivänä kolmen tunnin treeneihin hikoilemaan kaikenlaisten hiertävien suojusten kanssa. Hienoja suomalaisia kansallisperinteitä nämä tämmöset. Suosittelen. Ens kerralla kokeilen kieriä saunan jälkeen nokkosissa.

Lahes sattuu

Tue, 30 Apr 2013 14:30:35 +0300

Voi olla että tulee sattumaankin. Mutta voitto tulee ainakin! </uho>

Eli puolentoista viikon päästä pelataan LAHES, mikä on seuraavaks siisteintä heti Kouvolassa pelaamisen jälkeen. Saadaan vastaamme Turku, jota vastaan ollaan varmaan vaan yhden kerran pelailtu harkkapeliä joskus aikoja sitten. Sillon otettiin pahasti pataamme, mutta ollaan onneks nykyään vähän parempia. Ja mikä parasta, koko tää ilta on yhtä maakuntataistoa kun kentällä nähään kaikki Helsingin ulkopuoliset Suomi Cup -joukkueet yhellä kertaa. Meidän osalta tää on tokavika runkosarjapeli, kun syksylle jää enää Helsinki Roller Derbyn kohtaaminen. Tietäen stadilaisten tason, tää on nyt se peli missä on tehtävä se mitä tehtävissä on jos finaalipaikan saantiinsa meinaa vielä vaikuttaa.

Lahden ja Tampereen pelistä tulee varmasti aika kutkuttavuusjännä. Alkuvuodesta Tampere hävisi meille, vähän myöhemmin Lahti voitti meidät. Mutta noiden kahden keskenäisestä kohtaamisesta kukaan ei voi sanoa vielä mitään etukäteen.

Kympillä sisään ja messuhalliin rähinä päälle. Jes!

Facebook-event täällä.

Loput damit ja paluu herrakansan kehtoon

Sun, 28 Apr 2013 19:39:23 +0300

Sitten valkeni perjantai. Ei enää hirveesti meinattu keksiä mitään tekemistä, kun kaikki lähinurkat oli koluttu jo läpi ja lähiöturneet tai museokierrokset ei oikein innostanut.

Kirpputorille mentiin vielä toistamiseen pyörähtämään, mutta aika sama boogie siellä oli kuin edellisenäkin päivänä.

Kirpputorin vierellä oli perjantain aamupalapaikka, Bagels & beans, Subway-logiikalla toimiva baagelikahvila. Täytevaihtoehtojen lisäksi myös tuorejuustonsa ja baagelinsa saa itse valita. Avokado, tomaatti ja salaatti osoittautui erittäin toimivaksi valinnaksi. Yksi reissun parhaista eväistä, ei se aina ihmeitä vaadi. Mutta avokadon päälle vaatii ehdottomasti suolaa ja pippuria, ilman sitä tämä ei olis ollut läheskään niin täydellistä.

Perjantaina ei oikein valokuvaaminenkaan jaksanut innostaa, näköjään. Kirjoteltiin Kouvolaan yhteiselle kaverille hävytön kortti, jonka väliin sujautettiin kaikenlaista matkan yksityiskohdista vihjannutta tilpehööriä kuiteista matkalippuihin ja pääsylippuihin, käyntikortteihin ja flyereihin. Ja sit unohdettiin kirjottaa paketin päälle maan nimi kun tuikattiin tää postiin, että mysteeriksi taitaa jäädä päätyykö ikinä perille.

Perjantai-iltasella kaupunki muuttu vastemieliseksi enkkuturistien leikkipuistoksi, kun kadut täyttyi parikolmeneljäkymppisten huutavien englantilaisten futisfanimiesten ryhmistä, joilla kaikilla oli naula päässä, futisjoukkueiden huivit kaulassa ja henkinen taso sitä luokkaa mitä suomalaisella vastaavalla siinä kohtaa kun se mäyräkoiran pahvi menee päähän hassuksi hatuksi. Siellä ne sitten hoipertelee isommissa ja pienemmissä ryhmissä pitkin mukulakiviä ilotyttöjen ikkunoita sormella osoittaen ja paskamahat naurusta hytkyn. Jes, siistii.

Viikonlopun alkaessa suosiotaan kasvatti myös paikallinen jurriruokaerikoisuus, kadunvarren kioskissa myydyt paksut ranskalaiset tarjoiltuna aasinhattutötteröstä. Ne jäi iteltä vielä tällä reissulla kokeilematta, ja ihan jopa tietoisena valintana. Iso-J sen sijaan sai maistettua viimemetreillä vielä niitäkin, kun keskellä yötä muiden jo nukkuessa oli havahtunut yllättävään himoon juoda viinaa, ja lähtenyt toteuttamaan sitä Amsterdamin yöhön kun vielä ehti. Siinä samassa konkurssissa oli kuulemma sitten paikalliseen tapaan syönyt myös ne aasinhatturanut.

Mun ranskalaiskokemuksekseni jäi lauantaina lähtöä odotellessa lentokentällä nautitut paksukaisranskalaiset, jotka voittivat palkinnon reissun paskimmasta ruuasta. Intouduin lautaselliseen ranskalaisia vaan siksi että avokadonhimoissani katoin että kylkeen saa guacamolen. No eikös se paskiainen ollut sitten tämmönen pirkka-guacamole-tyyppinen elämys joka avokadon sijaan sisälsikin vihreäksi värjättyä limaa joka ei maistunut edes häivähdyksenomaisesti siltä miltä pitäisi. Nakersi. Paska Hollanti, parempi lähteäkin kotiin.

Parit tuliaiset roudasin maailmalta itse itselleni. Superia kuivamakkaraa, ihan ookoota yrttijuustoa.

Ruokakaupan indonesialaisten mysteerikastikepussien lisäksi tuli boksillinen konvehteja, ja aasialaisliikkeestä ostetut rooibos-kokoelmat, marinadimausteet, pastamausteet ja sitruunasuola.

Tämmösen rautalaatikon paskiaisen mä sitte vaivauduin oikein Hollannista saakka kotiin kantamaan. Tiesin kyllä että lentokenttähenkilökunta pelailee ruuman puolelle menevillä laukuilla rangaistuspotkukilpailuja, mutta silti tuli vähän yllätyksenä, että tähänkin oli onnistuttu saamaan ihan reilu lommo toiseen kylkeen. Vaati jopa ihan voimia saada se kammettua takas suoraks, että hienosti on kyllä lentokentän pojilla ollut yritystä siinä kamojenhajotushommassa.

Ja tää tässä alla on sitten se amsterdamilainen letunlevitin.

Jos tämän turneen nyt jonkinsortin pähkinänkuoreen haluaisi sulloa, niin viis päivää on kyllä vähän liikaa turistireissulle ton kokosessa paikassa. Viikonloppukin riittää. Pidemmällä reissulla ainakin kannattaisi ehdottomasti majoittua jossain asuntomaisemmassa ympäristössä, tai sitten tehdä reissu kesällä ja viettää enemmän piknik-aikaa. Ruokahommien aikataulukäytännöt on aika ärsyttäviä, joten senkin takia kämppä tai piknik olis viisaampia vaihtoehtoja. Kanavat on ihan nättejä, musa paskaa. Letut ja vohvelit on superia. Jos menisin kesällä, vuokraisin veneen. Jos haluu kuolla ni kannattaa kokeilla polkupyöräilyä, koska liikennesääntöjä on yks: se joka ehtii, väistää.

Ampsterdampsterin torstai, ja 44. Syö kampasimpukkaa

Fri, 26 Apr 2013 14:13:22 +0300

Torstaina otettiin haltuun keskustan kaakonkulmaa, Waterloopleinia ja itää. Aamun tokan aamupalan tarjosi Cafe Tisfris, jonka terassille paistoi mukavasti lämmittävä aurinko. Inkivääri–sitruunatee ja vuohenjuusto–punajuurisalsa–saksanpähkinä–hunajaleipä oli aika maukasta.

Waterloopleinilla oli kirpputori joka käytiin penkomassa läpi. Kaikkea tavallaan melkein kiinnostavaa, mutta ei kuitenkaan mitään ostettavaa. Tai yhden vanhan sifonin meinasin ostaa mutta onneks sekin oli taas niin painava etten ois jaksanut kanniskella sitä. Niin, ja ostinhan mä pienen hopeisen purkin.

Idän kodikkuutta.

Tulipa sitten lumisadekin, kevään kunniaksi.

Itä ei tarjonnut mitään erityisen jännää, joten suunnattiin takas omille huudeille. Kiinalaiskortteleissa kävellessä tupsahti mieleen, että edelleen vaivanneeseen flunssaanhan vois hakea troppia niistä kiinalaisista rohdospuodeista joissa tiskin takana on hyllyt täynnä korpinkynsiä ja lohikäärmeenhenkäyksiä. Oli niin hyvä idea että ei voinut jättää toteuttamatta. Myyjän kanssa tosin oli aika nuukasti yhteistä kieltä, mutta sain kuitenkin jonkun lääkepullon yskääni. Vähän olin pettynyt että se tuli ihan englanniksi käännetyn käyttöohjeen kanssa, eikä ollut ihan niin eksoottinen vaihtoehto kuin olisin halunnut, mutta en tiennyt miten kääntää sitä tilannetta siihen “eiku noita kummallisia noitarohtoja tuolta selkäs takaa” -suuntaankaan, joten tyydyin yskänlääkkeeseeni sitten. Ihan hyvää se oli kuitenkin sekin.

Ruuan suhteen päätettiin olla nyt aiemmasta viisastuneita, ja mentiin juustopuotiin ostamaan omia tapasherkkusia salaa hotlassa syötäväksi. Osteltiin innoissamme kuivakinkkua, briejuustoa, kanoja, oliiveja, täytettyjä pikku paprikoita, jotain mystisiä kovia juustoja ja patonkipötkösiä. Loppusumma oli häkellyttävän pieni, olis pitänyt tajuta jo aiemmin syödä vaan juustoja koko reissu.

Käytiin hakemassa toisesta puodista viinit ja rakenneltiin hotlalle oma pikku piknik. Kaikki oli aivan törkeen hyvää. Jopa oliivit, joita en yleensä syö, mutta nää nyt ei ollutkaan mitään lipeällä ja hapoilla värjättyjä pizzeria-oliiveja. Osaispa ostaa yhtä hyviä Suomessakin.

Illalla pyöriskeltiin taas vaan kuppiloista toiseen ja yritettiin löytää jotain kivaa paikkaa. Ja seurailtiin kun joutsenet löylytti sorsia kanavassa.

Jossain epäillyttävän näkösessä coctail-baarin ja ravintolan yhdistelmässä käytiin tyydyttämässä poikien mojito-himoa, ja jännityksellä seurailtiin miten tämä vilkkuvien valokaapelien ja nollan muun asiakkaan paikka hommasta selviytyi. No, yllättäin kirkkain arvosanoin, oli kuulemma harvinaisen hyvä mojito. Eikä mun mansikkamargaritakaan huono ollut, kun sellaisen päätin itseni yllättääkseni tilata.

Illan ruokapaikka valittiin sillä hyväksi havaitulla perusteella, että aiemmin päivällä se näytti olleen tupaten täynnä kohtuullisen paikallisen näköistä jengiä. Kyseessä oli kiinalaisravintola New King, mandarin cuisine lupasi slogan. Kun sinne sitten nälkäisinä lompsittiin, tungos oli melkoinen. Jengi jonotti kapeassa eteisessä vähän päällekäin ja sylikkäin saisko sieltä pöytää. Osa oli hakemassa noutosafkaa, osa jäämässä ihan istumaankin. Tovin tungeksimisen jälkeen meillekin luvattiin pöytä, joka vapautuisi noin vartin päästä. Käytiin käyskentelemässä odotellessa lähikortteleita.

Tultiin tovin päästä takaisin, odotettiin vähän lisää, ja sitten lähti tarjoilija ohjaamaan meitä pöytään. Amsterdamissa totuttuun tapaan muutaman metrin levyinen julkisivu ei ollut kertonut paikasta paljoakaan, ja sisältä löytyi salia salin perään aina uuden nurkan ja rappusten takaa. Pöytään asetuttuamme oltiin entistä vakuuttuneempia siitä että paikka on hyvä, sen verran monta kiinalaisen näköistä hahmoa oli tullut kiinalaiseen ravintolaan syömään. Ja hollantia puhuvaa jengiä kaveriporukoista pukumieheen.

Valkattiin menusta alkusapuskaksi mereneläviä. Olin unohtanut että mullahan oli 101-haasteessa kampasimpukan syöminen, mutta kai se jossain alitajunnassa oli kun sen kerran valkkasin. Iso-J kallistui ostereihin. Molemmat maistui. Kampasimpukkaa ei ollut ainakaan maustettu liikaa, että pääsi vähän jyvälle siitä raaka-aineen omasta maustakin.

Pääsafkaksi intouduin tilaamaan kuningasrapua, ihan vaan koska miten usein semmosta nyt pääsee missään syömään. No, vähän siinä tietysti ajaa itsensä ansaan, kun vaikka sitä pikkujurrissa rapujuhlissa osaiskin napsutella saksiniekat näennäisnäppärästi auki ja naamariin, niin mites tämmösen kanssa sitten taistellaan? No hitaasti ainakin.

Enimmät lihat löytyi nivelosastosta, ja sieltä löytyi myös pienoinen ylläri. Yhtä mehukasta kohtaa kun puraisin, niin suuhun levisi melkoisen tujakka ammoniakin maku. No, söin kuitenkin muita kohtia ja samalla pohdiskelin että olikohan tää nyt ihan hyvä idea, että ammoniakin maku nyt ei ehkä kuulosta ihan sellaselta mitä kuuluis olla lautasella… No, söin sitten vaan jalkojen lihoja jotka ei maistunut epäilyttävältä, iso-J auttoi lautasen kanssa kun muuten närkkisin tuota rapua siellä vieläkin, ja kun mahat oli täynnä niin lähdettiin jatkamaan iltaa.

Vähän rupes jotenkin huimaamaankin ja piti sitten mennä googlettamaan että crab ja ammonia ja enkös mä sieltä sitten bongannut että “might be sign that the crab is aged” ja olin että noniin nyt mä kuolen ja jollen kuole niin ainakin tuli ruokamyrkytys ja siinä oli se loma ja en tiiä, tuntuu vähän siltä että rupeiskohan kuumekin nousemaan.

Niillä ajatuksilla sitten loppuilta, mutta en kuollut, ja seuraavana aamuna tsekkasin vielä että mitä se google nyt oli oikeesti sanonut, niin eihän se tarkottanut että rapu on vanhentunutta vaan että rapu on iäkäs! Että kokki on hyvä vaan ja peittää tämän ikävän ammoniakin maun jollain mehukkaalla kastikkeella. Jahas. Hienosti luettu, Riina.

Että semmonen rapuelämys. Merenelävät, ne on kuulkaas aina pieni seikkailu. Mutta kenties se rapsakaksi paistettu sentin läskikerroksella varustettu sianpötkö olisi ollut parempi vaihtoehto pääruuaksi tällaselle herkälle sielulle, ja sitä annosta pojat kehui ihan valtavasti.

Damin turuilla ja toreilla

Sat, 20 Apr 2013 13:53:00 +0300

Bongattiin tiistaina hotellia kohti lompsiessa sattumalta kadun varresta juliste, joka tiesi kertoa että 22 pistepirkko olisi vielä samana iltana keikalla siinä ihan lähellä. Jätettiin korvan taakse, se tuntui ihan hyvältä vaihtoehdolta illanviettotavaksi.

Iltaan oli kuitenkin vielä tovi, joten käytiin hotlalla vähän lepuuttamassa, lettukaupassa herkuttelemassa, ja sitten etsittiin iltaruuaksi indonesialainen ravintola, niitä kun oli kovastikin Amsterdamin matkaajille suositeltu. Seitsemän ruokailukerran päiviin tommoset setit oli kyllä melkoinen haaste, kun pöytään roudattiinkin jouluateriallisen verran eri sortimentin ruokakupposia. Ihan hyvää se kyllä oli, mutta en ole ennen syönyt indonesialaista niin ei ole oikein vertailukohtia. Urheasti yritettiin, mutta mahdettiinkohan saada yhdestäkään kiposta pohjaa näkyviin. Mutta no, köyhät syö nälkäänsä, sanoi Iso-J.

Iltasella mentiin sitten se Pistepirkkokin katsomaan. Paikka oli aika jännä, sali löytyi monen mutkan takaa ja piti esimerkiksi kulkea portaat sekä alas- että ylöspäin ennen kuin päätyi keikkasalin puolelle. Paikka oli aika täynnä porukkaa ja tunnelma oli hyvä. En tunne bändiä kovinkaan hyvin, lähinnä tiedän Birdyn ja pari muuta hittiä silleen etäisesti ja oon ohimennen joskus kymmenen vuotta sitten nähnyt jonkun Provinssin festarikeikan. Mut keikka oli hyvä ja sopi siihen olotilaan hienosti, lepposa ja maalaileva tunnelma. Välillä meni ehkä soololirputtelufiilistelyiden kesto liioittelun puolelle, mutta pääasiassa ihan hyvä meininki.

Ja siis parastahan on olla omat eväät ulkomaille tuova Suomi-turisti, ja mennä Keski-Eurooppaan katsomaan utajärveläistä bändiä.

No sit nukuttiin vähän unta palloon ja herättiin keskiviikkoon. Oli ihan sairaan kylmä ja tuuli lähenteli myrskylukemia. Päätettiin ostaa liput raideliikenteeseen ja ajella sellasella koko päivä. Hypättiin ekaan vastaan puksuttaneeseen keksintöön, ja kateltiin mihin se sattuisi viemään. Bongattiin torikojuja, ja päätettiin jäädä siinä pysäkillä pois, koska ulkomaalaiset torit on jopa hauskempia kuin ulkomaalaiset ruokakaupat. Albert Cuyp market oli tää paikka nimeltään.

Tässä kohtaa reissua tajuttiin, että meidänhän olisi tietysti pitänyt valita majoitusvaihtoehdoksemme hotellihuoneen sijaan joku pikku asunto, jossa olis voinut kokkailla. Jos kerran ravintolat aukeaa vasta illalla mutta torit notkuu maailman parhaimman näköisiä meren herkkuja ja juustopalloja, niin tottakai ois pitänyt syödä sitten niitä. Mutta nyt ei ollut oikein piknik-kelitkään eikä hotlassa keittiötä, niin ei päästy toteuttamaan visiota. Ens kerraks note to self: Airbnb.

Torikadulta löytyi myös kovin samantyyppinen kauppa kuin Raw Materials edellisenä päivänä oli ollut. Joskin vähän kalliimpi, mutta paljon samantyyppistä viehättävää intialaista romua, josta on irronnut maalit mutta tilalle pinttynyt karismaa.

Löysin torilta jotain ostettavaakin. Tommosen epämääräsen näkösen ilmakuivatun Roquefort-juustolla maustetun saucisson-makkaran. Haisi ehkä enemmän kammottavalta kuin mikään juusto ikinä, mutta oli ihan järkyttävän hyvää. Aasialaisesta kokkailukaupasta ostin kokoelman eri makuisia rooibos-teenyssäköitä ja samanlaisen lätynkääntäjätyökalun mitä Pentin Krepissä ja Vuhvelissa lettymaakarit levitti taikinan pannulle. Ja löysin myös ihan tosi törkeen (hienon) hupparinkin.

Löydettiin sivukadulta joku pieni kuppila jonne pysähdyttiin napostelemaan tapaksia, ja sitten lähdettiin taas jatkamaan seikkailua etelämmäksi. Jonkun vartin kävelyn jälkeen huomasin jättäneeni sen vasta ostetun hupparin tapas-kuppilaan. No, jätin pojat lähipubiin ottamaan pari harhaanjohtavaa ja lähdin vaeltelemaan takaspäin. Huppari löytyi vielä, henkilökunta olikin siellä paraikaan ihmettelemässä keneltä se on jäänyt kun paukkasin paikalle.

Kun lähdin taas takas vaeltelemaan sinne minne olin pojat jättänyt, törmäsin muun muassa kodittomaan gubbeen jolle maksoin suihkureissun yömajassa, ja sisustuskauppaan jossa jälleen oli myynnissä kaikkea kummallista ja jännää romua, mutta melkoisen korkeilla hinnoilla. Kävin sielläkin hetken nuuskimassa ja rupattelemassa omistajan kanssa hirvistä.

Nähtiin jännittävä rahankuljetusautoepisodi jossa viisi pilleihin viheltelevää moottoripyöräpoliisia pysäytti koko liikenteen siksi aikaa että panssaroitu massiwagon pääsi turvassa tukikohtaansa.

Hypättiin taas seuraavaan rautatiekeksintöön, ja päädyttiin itäiselle satama-alueelle, jossa arkkitehtuuri onkin jo ihan muuta kuin piparkakkutaloja. Mitään erityisen jännää noin muuten ei kyllä onnistuttu sieltä suunnalta löytämään.

Kissaburgerinkatu.

Reissun yhdeksi missioksi kehkeytyi täydellisen illanistumispaikan löytäminen. Päädyttiin iltojen aikana ravaamaan varmaan sata eri kuppilaa läpi, koska paikkojen luonnetta oli todella vaikea hahmottaa ulospäin, eli jokaisessa piti käydä hetken aikaa istumassa ennen kuin siirryttiin taas seuraavaan. Meidän lempparipaikan kriteereitä olisi ollut se että sieltä saa olutta, on lupa polttaa sisällä, löytyis mukavat penkit eikä jotain pelkkiä ikäviä baarijakkaroita, ja saisi ostettua jotain pientä syömäpalaakin. Ja että siellä ei missään tapauksessa katsottaisi futista. Ja varsinkaan siellä ei soisi paska tekno niin että kaiuttimet raikaa ja kukaan ei pysty puhumaan. Ilmainen wifi ois kirsikka kakkuun.

Mutta ei voi löytää itseään Amsterdamista, jos on hukannut itsensä Tirraan. Jokainen paikka oli oikeestaan joko futispubi jossa henkisesti mäyräkoirapahvihattuiset huligaanit on lajista aivan liian äänekkäästi innoissaan, tai sitten paska musa soi täysillä ja seinissä vilkkuvälkkyy siniset ja punaiset valot. Ja jälkimmäiset paikat sitten joko on tai ei ole pullollaan sieniä popsivia hippejä. Lopulta löydettiin kaksi paikkaa joissa päädyttiin käymään useampaan kertaan. Toinen nimeltään Black Tiger, josta sentään löytyi olutta, spaddulounge, pehmeät sohvat, wifi joka toimi jos meni tietylle neliömetrin kokoiselle alueelle seisomaan, ja musiikki oli hiljasella. Ruokaa tosin ei saanut ja baarimikko rupes tokan vierailukerran kohalla olemaan enemmänkin lipevän flirttaileva kuin mukavan tuttavallinen. Nopeasti opittiin ettei hyvää musaa löydy sitten tasan yhtään mistään. Lähimmäs pääsi Black Tiger jossa soi Rammstein, eli hyvästä jäätiin kuitenkin vielä aika kauas, mutta mikään muu paikka ei vaivautunut edes yrittämään. Luulis ettei moisessa myssypäiden vapaakaupungissa olis vaikea löytää paikkaa jossa soisi vaikka happourku, Canned Heat tai Jimi Hendrix. Toinen meidän fiilikseen osunut paikka olikin sitten oman hotellin aulabaari. Se itseasiassa täytti kaikki kriteerit, mitä nyt musiikki oli luokatonta sielläkin ja aina välillä sen verran kovalla että omalle pöytäseurueelle täytyi huutaa.

Oman aulabaarimme vessassa haluttiin vissiin kuvilla hehkutella ketkä kaikki silmäätekevät ovat joskus Bulldog-konseptin paikoissa viihtyneet.

Keskiviikon puolella kerittiin vielä käydä syömässä argentiinalaisessa grillisapuskapaikassa josta sai luokattoman huonoa lohta, ja yöpalalla konditoriassa josta sai mansikkakakkua vaikka tilasi jotain aivan muuta.

Dam di di dam

Wed, 17 Apr 2013 13:02:56 +0300

Toinen päivä Amsterdamissa starttasi kivasti heti flunssantyngällä, joten eka missio ensimmäisen aamupalan jälkeen oli löytää apteekki. Paikallinen versio Finrexinistä oli ihan paskaa, ei siinä ollut kuin pahan makuista särkylääkettä ja c-vitamiinia. Finrexinin kofeiinista saa kuitenkin vähän energiaa itteensä plus makukin on addiktoivan hyvä. Melkosta nynnyjen kamaa toi paikallisten apteekkien tarjonta, kun samaan aikaan kaduilla ja kahviloissa myydään kaikkea taikasienistä kokkeliin ja pesupulverista popperseihin. Kokeneena reissusairastajana muistelin kaiholla sitä miten Lontoosta sai lenssuunsa tehokkaita lääkkeitä joista ei oo Suomessa kuultukaan, ja Damissa joutuu sitten tyytymään johonkin helvetin c-vitamiiniin.

No, sen voimalla lähdettiin kuitenkin hyiseen ulkoilmaan taas vähän vaeltamaan. Otettiin suunnaksi länsi, ja “kallio” loppui nopeasti kuin seinään. Ei tarttenut montaa kanavaa ylittää kun oltiin jo aika tylsillä kujilla, ja vastaan tuli vaan rättiputiikkeja ja parempien ihmisten kahviloita, joihin ois varmaan pitänyt tulla macbook kainalossa ja kaulukset särmänä että ei ois saanut ynseän puoleista palvelua.

Kaduilla oli meneillään siivoustuokio, joskus siinä kymmenen aikaan aamulla. Vähän myöhäsempää toi elämän meno kuin kotopuolessa, missä sais varmaan jokainen kaupungin työntekijä kengän kuvan takalistoonsa jos roskapussit pyörisi jalkakäytävillä vielä siihen aikaan.

Tästä mä tykkäsin: appelsiinimehu puristettiin lähes poikkeuksetta tuoreeltaan tämmösillä mystisillä masiinoilla, joista vaan painetaan nappia ja aplarit rupee putoilemaan korista jonnekin koneen syövereihin, ja sekunnin päästä on tuoretta mehua lasillinen kädessä.

Tykkäsin myös, koska faces in places.

Menihän se melkein suoraan. Jostain kohtaa. Niinku esim Pisan torniin verrattuna.

Tiistaina sai kävellä pienen ikuisuuden ennen kuin löytyi avoinna olevaa ruokapaikkaa. Jollain tasolla se oli tiedossa jo etukäteen, että paikalliseen kulttuuriin kuuluu syöminen lähinnä vasta kuuden jälkeen illalla. Mutta jos on tullut maahan vaan syömään, niin oottele siinä sitten joka päivä iltaan saakka ennen kuin pääset toteuttamaan itseäsi. Siksi päädyttiin syömään lukuisia aamupaloja. Hotellilta sai aina näppärästi sen ensimmäisen, siellä oli ihan ok tarjonta semmosta perus paahtoleipää, jugurttia, munia ja tuoremehua.

Kun avoin ruokamesta vihdoin löytyi, se olikin sitten ihan timanttinen. Koko retkueen keskimääräisen mielipiteen mukaan reissun paras. Paikka oli nimeltään Greenwoods, josta sai englantilaishenkisiä teehetkielämyksiä, aamupalaa ja lounasta. A herkutteli perinteisellä enkkuaamiaisella, J eggs benedictillä ja mä otin päivän tarjouksena käsin tehtyä soodaleipää ja kinkkumunakkaan pinaatilla ja sienillä. Kaikki maut superisti kohdallaan, ja pikkusen hippinä tykkään myös siitä kun panostetaan luomuun, itse tekemiseen, tuoreisiin raaka-aineisiin ja kausiruoka-ajatteluun. En oo yleensä teeihmisiä, mutta yritin taittaa lenssua tilaamalla inkivääri-rooiboksen. Mikä oli maailman paras idea, koska se oli niin hyvää että ekaa kertaa innostuin teestä, ja oon tohkeissani sen jälkeen juonut nyt rooibosta kolmatta viikkoa. Tee tuli haudutettuna omassa pikku kannussaan josta sen sai itse kaadella siivilän läpi kuppiinsa. Tykkäsin siitä näpertelystä.

Lizardipuistossa oli varmaan sata erilaista liskopatsasta, isoja ja pieniä, nuoria ja vanhoja liskoja, puiston muurilla ja nurmikolla köllöttelemässä.

Käytiin tsekkaamassa Vondelpark, vaikkei järin puistokeli ollutkaan. Kesämmällä ois ollut hyvä sauma piknikille, nyt vaan jäädyttiin pystyyn. Puistossa oli keskusta-alueen about ainoat tasaiset asvaltit, ja joku sinnikäs siellä viitti rullaluistellakin.

Löydettiin paikallinen supermarket, ja nehän on aina hauskoja. Siis ainakin ruokaihmisille. Osteltiin J:n kanssa kilpaa erilaisia mysteeripurkkeja ja maustekastikkeita. Harmitti ettei ollut paremmat kelit, myynnissä olis ollut vaikka mitä piknik-kamaa. Liha- ja juustotiskit oli aika kateutta herättäviä kun hengaa arkensa täällä marinadiliemessä lilluvan hormoonibroilerin luvatussa maassa, puhumattakaan siitä millainen seafood-tarjonta merenrantakaupungissa on.

Ostin yhtenä mysteeripurkkina root beeriä, joka oli ihan kamalaa, ja jonka jätin kesken siinä vaiheessa kun tajusin että se kummallinen taustamaku onkin itseasiassa tuttu suuvedestä. Hyissss.

Oon saanu jostain aika pahan cafe racer -kuumeen, ja tässä helmessä oli moni asia oikein ja kohdillaan. Vaihtaisin oikeestaan vaan pinnavanteet ja paremman maalin. Pojat tiesi kertoa, että tässä on onnistuttu suoriutumaan rakennusprojektista aika pienellä vaivalla ja vaatimattomalla lompakon kevennyksellä. Jää nähtäväksi mikä se meidän seuraava moottoripyörä tulee olemaan, kun myin just vanhan pois. Yhteisen pyörän ostamiseen ollaan jo päädytty, mutta tuleeko sieltä nyt joku hauska modernimpi kyykky vai joku jeesuksenaikanen paska mistä ruvetaan hiljalleen ajamaan vikoja pois ja suunnittelemaan muutostöitä, se jää nähtäväksi. Vähän kuitenkin luulen, että cafe racerin aika ei ole vielä, pitää ensin hoitaa vähän ajohaluja pois jollain sellasella pelillä millä viittii lähteä työmatkaakin kauemmaksi.

Siinä pitkin poikin vaellellessa satuttiin bongaamaan mielenkiintoinen sisustusliikkeen ikkuna, jonka tunnistin aikas nopeasti Raw Materialsiksi, jonka tarjontaa olin sattumalta pari viikkoa aiemmin kuolannut netissä. Pojatkin oli helppo houkutella mukaan sisälle, sen verran rujon olosta öljytynnyriä oli heti ikkunoissa. Ja ah, nyt mä olen rakastunut! Voisin muuttaa suoraan sinne asumaan, niin säästäis sen kamojen paikasta toiseen siirtämisen vaivan. Periaatteena on siis myydä lähinnä kierrätettyä rosoista sisustustavaraa, ja vähän jotain uusiakin tuotteita, lähinnä pehmeästä nahasta tehtyjä laukkuja ja keittiön puolelle jotain keramiikka- ja puujuttuja.

Menin ihan sekasin ja sydän vallan pakahtui kun kaikki oli vaan niin hienoa ja ihanaa. Kolhiintuneita metallisia tehdaskaappeja, teollisuuslamppuja, parturituolia, nuhjuista puuta, pois hioutunutta maalipintaa, mun tän hetken lemppariväriä intian turkoosia… Eikä mikään nyt ollut edes mitenkään ylijärjettömän kallista. Tai siis saman hintasta kuin kokopuiset huonekalut muutenkin olis, mutta vaan helvetisti hienompina ja ekologisempina kuin Iskussa ja Askossa. Pojat oli vähän kaikesta, että tämmösiähän on tallin nurkat täynnä pajalla. Tietysti on, mutta hieno siitä tulee kun sen tuo pois sieltä pajalta ja laittaa sen paraatipaikalle olkkariin. Lopulta kuitenkin A:kin myönsi että huolis sieltä moniakin huonekaluja meidän kotiin, vaikka sillä yleensä on aika vahvasti kielteinen näkemys mun romunkeräilyyni. Koin pakottavan tarpeen ostaa edes jotain pientä, mitä nyt saisin matkalaukkuuni mahtumaan, koska paikka oli kuin niistä mun ikuisesti toistuvista unistani, joissa pyörin kirpputorilla tai tuontiruokakaupassa, jossa joka hyllyllä on jotain kiinnostavaa ja fantastista, mitä vaan hamstraan ja hamstraan mutta ikinä en saa mitään kassalle saakka. (Hoarder, much? Mitä Freud sanoo?)

Tais olla mahdollisesti paikan symppis omistajasetä, jolle erehdyin sanomaan että haluaisin vaan viedä sieltä kotiin ihan jokaisen esineen, ja eikös se sitten kertonut että siinähän ostat vaan, me kyllä postitetaan mitä vaan. Niinpä tietysti, voi olla että se repla pakottaa mut vielä jonain päivänä muuttamaan isompaan kämppään.

Matkalaukkuun mahtuvista esineistä rakastuin eniten bensanhajuiseen metalliseen laatikkoon, jolle en edes keksinyt mitään käyttötarkoitusta, mutta aina sellaselle nyt joku paikka löytyy. (Kuulostan nyt ihan kaikilta niiltä tavaranostelijabloggareilta joiden elämäntapaa vihaan, mutta pystyn tällä kertaa tarpeettoman tavaran ostamisesta huolimatta nukkumaan yöni hyvin, koska se nyt ei sentään ollut mikään pienen kiinalaisen eilen veistelemä tavara, vaan uuden elämän saanut vanha romu).

Löysin myös pienen suklaapuodin josta ostelin boksillisen tuliaisia itselleni, ja alkomaholikaupan josta ois saanut esim moonshinea hillopurkissa.

Rakastettavan sieviä kultahampaisia kalloja. Onneks oli kauppa kiinni ja maksoivat monta sataa.

Välillä piti taas tulla hotellille piipahtamaan, ettei sitä peltiromua tarttenut kovin montaa kymmentä kilometriä kannella käsissään ja raahailla kahviloihin.

Kylän pahalla puolella

Sat, 13 Apr 2013 22:29:00 +0300

Illan hämärtyessä rupesi punaiset lyhdyt heijastumaan kanavissa virtaavaan veteen ja kokaiinikauppiaat supisemaan korvaan enemmän kuin päivänvalon aikaan. (Tai pesuainetta se kuulemma oikeesti on mitä niiltä saa ostettua, kertoi vaihtoehtoiset matkaoppaat). Olin etukäteen kelannut että “punaisten lyhtyjen alue” on joku spesifi korttelirykelmä jossa turistit kivasti pääsee ihmiskaupan ikkunaostoksille, eikä ollut sitten niin minkäänlaista mielenkiintoa mennä tuijottelemaan sellasta. Mutta käytännössä se olikin vaan ikkuna siellä toinen täällä ihan joka kadulla ja kujalla siellä meidän Kalliossamme, eli kun oot kaljalle suuntaamassa niin matkan varrella väkisinkin kävelee jokusen kymmenen sellaisen ikkunan ohi, jossa rakennekynnet naputtaa lasiin ja ovenraoista joku yrittää houkutella peremmälle.

Tissithän sinänsä on iloinen asia, mutta silti päälimmäisenä ajatuksena on tää video jonka oon joskus sattunut näkemään:

Nyt kun näistä huorista aloitin, niin siitä kyllä jotenkin yllätyin, että 90 prosenttia niistä mimmeistä oli todella hyvän näköisiä, varsin kaukana jostain suttusista strippareista joita syystä tai toisesta olen joskus ja jossain nähnyt. Siihen nähden oli jokseenkin koomista, että ekan (ja oisko ollu jopa ainoan) kerran kun nähtiin jonkun miehen lompsivan pihalle punaisen lyhdyn kopista, siellä oli emäntänä sellanen reilulla kädellä ylipainoinen susiruma järkyttävä vanha haahka. Fetissinsä kullakin, tai sitten se oli irronnut keskitasoa halvemmalla hinnalla. Mutta toisaalta tarina kertoo ettei ne hinnat nyt muutenkaan ole kuin muutamia kymppejä. Että vaikkei kaikki ehkä ihmiskaupan uhreina siellä pyllyään pyörittäiskään, niin silti vähän säälittää ikkunaprinsessareppanat. Tasapuolisesti rumat ja kauniit.

Ihmiskaupasta iloisempiin asioihin, lettuihin.

Ainakin mun ja Iso-J:n pääasiallinen tehtävä reissulla oli syödä mahdollisimman monessa eri paikassa. A pakotettiin mukaan samaan ylensyöntiin, vaikka muutamaan kertaan se tyytyi keskittymään vaan juomapuoleen kun me Iso-J:n kanssa tyhjennettiin koko menu. Vaikka Kouvola muuten onkin ihan hyvä paikka ihmiselle, niin toi ravintoloiden puute ärsyttää sen verran, että heti kun pääsee kotikylän rajojen ulkopuolelle, tärkeintä on saada jotain uudenlaista murkinaa naamariin.

Eka päivä oli puolivahingossa aika lettupainotteinen. Cafe Stoperassa söin yhden matkan parhaista makuelämyksistä, pekoniletun vaahterasiirapilla. A kauhisteli taas mun ruokavalintaani ja kutsui sitä mehumaidoksi, mutta mulle toi suolaisen ja makean yhdistäminen on parhaimmillaan ihan taivaallista. A:lle suolaisen ja makean epäortodoksiseksi yhdistämiseksi riittää pelkkä pekonilettukin, koska lettu kuulemma jo noin periaatetasolla on makea ruoka, riippumatta siitä onko siinä hippustakaan sokeria.

Seuraavaksi syötiin Crepes & Waffles -nimisessä paikassa, eli Pentin Kreppi ja Vuhvelissa, johon päädyttiin lukuisia kertoja myöhemminkin reissun aikana, koska todettiin ruokalistalla olevan aivan liikaa houkuttelevia vaihtoehtoja yhdellä kertaa syötäväksi. Testasin ainakin pekoni-kinkkulettua aurinkokuivatuilla tomaateilla, kevätsipulilla ja makealla sipulikastikkeella, “Old Dutchia” kaneliomenalla, rapeilla stroopwaffelin paloilla, tuorejuustolla ja kermavaahdolla, mansikkalettua valkosuklaalla ja vaniljakastikkeella ja simppeliä klassikkoa pelkällä voilla, sokerilla ja sitruunalla. Pojat veteli tohkeissaan ajatonta nutella-banaani-suklaakastike-klassikkoa. Mikä parasta, vuhvelipaikassa myytiin myös kahden euron jääkylmiä Heineken-tölkkejä.

Koska pelkät letut ei tietenkään ammattimaiselle mahansa venyttäjälle riitä, käytiin syömässä vielä vohveleita iltapalaksi sympaattisessa kolmen istumapaikan pikkukioskissa, josta olis saanut myös valtavan hyvän näköisiä jäätelöitä. Jollei kelit olis ollut kylmempiä kuin Suomessa ja pakkanen luissa ja ytimissä saakka, olis voinut vaikka maistaakin.

Iltasella kierreltiin Kallion ulkolaitoja, eikä siinä vaiheessa tajuttu että kaupungista rupee olemaan melkeen puolet jo nähtynä, koska loppupelissä Amsterdam on semmonen Forssan kokonen alue.

Loppuillasta ajauduttiin vielä johonkin Kuuba-baariin, kun pojille tuli mojiton himo. Mä bongasin menusta Moscow mulen joka on viimeaikoina herättänyt uteliaisuuteni, lähinnä koska tykkään yleensäkin inkiväärijuomista, ja toisekseen koska se tarjoillaan yleensä niin kovin viehättävistä kuhmuisista kuparimukeista. Tällä kertaa ainakaan toi vodkan, inkiväärioluen ja limen yhdistelmä ei vakuuttanut, oli mun makuun hitusen jyrkkää. Ehkä pitäs testata joskus tiukkojen alkoholilakien Suomessa, jossa resepti ei ala sanoilla “otetaan ensin mukillinen vodkaa”.

Yöpalat käytiin vielä syömässä jossain pienessä “argentiinalaisessa” paikassa, joka ei osoittautunut järin kaksiseksi. En edes muista mitä söin, koska se oli joka tapauksessa eri annos mitä tilasin. Jotain väsyneitä tortelliineja.

Amsterdam (ja 55. Syö KFC:ssä)

Thu, 11 Apr 2013 10:39:00 +0300

Ja tapahtui niinä päivinä, että heti Kuusaan pelistä selviydyttyä kävi Amsterdamiin käsky. Pelin jatkojen ja lentoaikataulujen takia ei kerinnyt juuri nukkumaan, saati että olisi muuten reissulle ehtinyt suoda ajatusta etukäteen. Soitellen sotaan, ehdin kipasta kaupasta kartta/matkaopas-yhdistelmän jota silmäilin hitusen siinä puol tuntia ennen kuin kone laskeutui perille. Onneksi A on kokeneena kosmopoliittina junaillut ennenkin lentokentältä Damin keskustaan, ja vaikkei se kuulemma vielä koskaan aiemmin ole ekalla yrittämällä siinä onnistunutkaan, päätimme antaa valtuudet matkanjohtajaksi.

No keskustan juna-asemalle selvittiin, ja jätettiin matkalaukut asemalle jemmaan, koska oltiin paikalla klo kukonlaulu ja hotellissamme oli paraikaa edelliset asukkaat vielä onnellisina tuhisemassa sängyissään.

Oltiin syöty aamupalat jo kotona, lentokentällä sekä lentokoneessa, joten ajateltiin jatkaa hyväksi koettua putkea ensimmäiselle lounaalle. Vastaan tupsahti KFC, ja ajateltiin hoitaa samantien turistivelvollisuus pois alta. En ees muistanut että se oli ollut mun 101-listassani. Jälkeenpäin vaikea hahmottaa miksi. Ei ollut jotenkin lainkaan niin hyviä kanaelämysiä kuin aiemmilta KFC-vierailuiltani muistelen. Liekö itse kasvanut vanhaksi, tai sitten ne ei vaan ole hyviä.

Kissapihviä. About jokaisen ravintolan ikkunassa hengaili kissoja, varsinkin silloin kun ne paikat oli suljettuna. Liekö jotain tekemistä rotansaalistuksen kanssa, niitä kun saattais muuten tommosessa vanhojen talojen ja kanavien kaupungissa vilistä.

Ruokailun jälkeen lähettiin paikallistamaan hotellia, vaikkei sinne vielä sisään päästäiskään. Siinähän se, ihan keskustan ytimessä eli de Wallen kaupunginosassa. Siinä samaisella jokusen korttelin alueella mitä punaisten lyhtyjen alueeksikin tituleerataan. Vaikka se ehkä se kaikkien kuviteltavissa olevien paheiden pesä siinä kaupungissa olikin, niin meille siitä tuli nopeesti vaan “Kallio”, se osa kaupunkia jossa on kivoja kuppiloita ja jotain jännää joka nurkan takana.

Pyörittiin päivä oikeestaan vaan Kallioo ympäri, nuuskittiin ilmapiiriä ja katottiin mitä paikalla on tarjota. Eksyttiin kävelykadulta, kanavalta ja sivukujalta toiselle vailla sen kummempia päämääriä. De Wallenissa kaikki rakennukset on käytännössä noita jeesuksen aikasia, tai öööö 1400-luvulla rakennettuja piparitaloja, ja ekana päivänä ei päädytty niin kauaksi että mukulakivet olisi vaihtunut asvalttiin. Tuli aika nopeesti selväks että rullaluistimien kotiin jättäminen oli ihan oikea valinta, ei niillä olis tehnyt yhtään mitään. Ihan niinku ei autoillakaan.

Hauska yksityiskohta muuten noista rakennuksista. Valtaosassa niistä oli katonrajassa mystisiä puomeja ja lihakoukkuja, joiden funktio on auttaa vinssaamaan painavaa/suurta kamaa köyden kanssa yläkerroksiin. Nähtiin yhtä sellaista jopa käytettävän, kun jossain talossa tehtiin remonttia. Samasta syystä osa taloista on hiukan etukenossa, niin ei hakkaa sitten ne kamat julkisivuun kun niitä hilataan ylöspäin.

Meiän huudeilta löyty myös oma china towninsa, johon oli keskittynyt kaikki ankanrasvaravintolat, kummalliset kiinalaisen lääketieteen hoitolat tai rohtokaupat, ja hämmentävän dingeldangelin minimarketit, plus yksi temppelikin.

Kello ei ollut vielä puolta päivääkään, kun sorruttiin ensimmäiseen pubiin oluelle kun piti johonkin päästä hetkeksi istahtamaan. Pojat meni jo sisään kun mä jäin vielä valokuvaamaan temppeliä, ja kun tulin sisään tilaamaan oluttani, baarimikko kysyi tulinko näiden miesten seurassa. Ja kun sanoin tulleeni, huomautti myyjä sen verran kovaan ääneen että jo pöytäänkin ehtineet pojat kuuli, että IN HERE WE USUALLY PAY FOR THE LADY. Kerroin että sieltä missä minä tulen, voin käydä itse töissä ja maksaa omat olueni. Tästähän tulee pojille hintava reissu jos joka paikassa on sama linja.

Ja joka paikassahan vähän oli. Siis ainakin se linja, että pöytään tulee aina vain yksi lasku, ja joku herrasmies- tai nainen sen kaikkien osalta kuittaa, ja sitten taas arvotaan keskenämme että kuka oli kellekin velkaa. Kerrankos sitä nyt muidenkin safkat maksaa, mutta viidessä päivässä se rupee jo vähän ärsyttämäänkin, saati että pitäisi elää normaalia elämää tollasen tapakulttuurin maassa. About yhtä ärsyttäväksi koen myös sen, että laskua pitää aina odotella pöydässä. Kerrankos sitäkin, mutta ei aina jaksais jäädä vatuloimaan, vaan poistua kassan kautta just sillon kun kaffet on saatu kitusiin.

Tää nimettiin iso-J:n eli Lord von Lunkensteinin linnaksi.

Katutaide ei liiemmin Amsterdamissa kukoistanut. Tämä oli hienointa mitä sillä saralla tuli vastaan.

Iltapäivästä päästiin jo hotelliinkin, käytiin hetki lepuuttamassa jalkoja että jaksaisi sitten nuuskia taas lisää kaupunkia. Paikka oli ihan mukavan olonen. Oliko se nyt sitten hotelli vai hostelli, vähän jotain siltä väliltä. Bulldog Hotel nimeltään. Meidän huone oli kokoonpanollemme oikein näppärä, kun iso-J:lle oli keittiö/eteisyhdistelmässä oma sänkynsä ja meillä oli sit oma master bedroom, josta ois löytynyt punkka vielä neljännellekin.

Amsterdamin hämärtyvään iltaan tutustumme seuraavassa jaksossa.

Tultiinpa Kuusaalle

Mon, 08 Apr 2013 11:59:00 +0300

Kreisimieletöntä, parin kuukauden pakerrus ja puserrus on nyt ohi, ja meidän eka ite järkkäämä kunnollinen boutti on takanapäin. Tapahtuma onnistu ihan mielettömän hyvin. Pelaaminen ei ehkä niinkään, tai ihan hyvin sekin mutta liikaa ei voi kehua jos kuitenkin hävittiin. Mutta pääasiassa tästä päivästä on kyllä mielessä pelkkää onnenhykertelyä.

Ennakkovalmistelut oli onneksi tehty niin huolella, että ihan kamalia viime hetken ylläreitä ei päässyt tulemaan. Mitä nyt yksi jammereista sai päivää kahta ennen peliä jonkun äkäsen derbyruton eli homoaidsin eli flunssan, ja jännäiltiin vielä pari tuntia ennen peliä pitääkö repästä varapelaajaa kehiin. Kuuman mehun ja peittoihin käärimisen sijaan kyseistä pelaajaa juoksutettiin vaan koko pelipäivä ympäri kylää ja urheiluhallia, koska samalla henkilöllä oli tietysti kovin suuri rooli myös itse tapahtuman järjestämisessä.

Ja viikkoa ennen tapahtumaa harkkapelissä yksi blokkereistamme satutti olkapäänsä, ja pari päivää ennen h-hetkeä selvisi että siinä on pari murtumaa eikä lääkäri todellakaan suosittele mitään muuta kuin käpälä kolmioliinassa katsomossa istumista. No, ei me sitä sitten jammerina uskallettu peluuttaa, mitä muuten varmasti oltais tehty, mutta blokkerina sekin invalidi pelaili sitten täysiä koko matsin.

Vikana iltana peruneen järkkärin tilalle onnistuttiin löytämään sijainen. Urheiluhallin puolapuiden suojaksi laitettavien patjojen kiinnitykseen tarkoitettu vannekone hajosi kesken projektin, mutta löydettiin lainaan toinenkin. Pistetaulu kieltäytyi näyttämästä sataa pistettä suurempia lukuja, ja se taisikin osoittautua isoimmaksi vastaiskuksi koko tapahtumassa. No, asia paikattiin sitten juontajilla, joita kehotettiin jankkaamaan asiaa niin että yleisö ymmärtää millä sataluvulla ollaan menossa. Ens kerralla viisaampina sitten.

Tampereen ja Helsingin pelistä kerkisin katella vähän alkupuolta siinä hääräilyn keskellä, ja Tampere pärjäsi ihan hyvin, ei näyttänyt lainkaan sellaselta pieksemiseltä mitä se olisi voinut olla. Yleisö rupesi olemaan yllättävän pullollaan ihmisiä jo heti pelin alkupuolella, kun ovet oli ollut auki vasta puoli tuntia. Rupesin jo huolestumaan että mahtuuko mun äiskä ja iskä enää mihinkään kohta istumaan!

Kuvat Carlos Mönkkönen

Loppupuoli niin Tampereen pelistä kuin yleisön täyttymisestäkin jäi näkemättä kun piti jo ruveta lämmittelyhommiin omaa peliä varten. Vikan jamin ehdin näkemään kun silloin seisoskeltiin jo pelivalmiudessa kentän laidalla. Tampere tykitteli powerjamissa pisteitä kun HRD:n jammeri istui pelin viimeminuutin rangaistusaitiossa. Yleisöön en suostunut enää katsomaan, en halunnut nähdä onko siellä tuttuja kun kyllä ne polvet tutisee ekaa vihellystä odotellessa ihan riittävästi muutenkin.

Sitten alkoi se meidän ja Lahden peli, jonka alkupuoli pysyi suht tasaisena. Lahti nappasi ekat pisteet ja leadit, mutta ei lähtenyt kauheesti vielä karkuun. Eiköhän se pitänyt sitten mennä yhdennessätoista jamissa sössimään homma, kun pääasiallisten jammereiden kaivatessa hengähdystaukoa erehdyin menemään itse tähtihatussa kentälle. Ehdin saada viisi pistettä ennen kuin tuli joku idioottimainen radan oikominen, ja miinuutin jäähy. Että eiköhän joo taas siinä ollu mun jammerihommat hetkeen, tollasella keikalla on heti semmonen 25 pisteen vaikutus peliin. No, kyllähän siinä vielä pari muutakin powerjam-tilannetta (eli toinen jammeri jäähyllä) tuli ekan pelinpuoliskon aikana, niin meille kuin toisillekin, mutta ne omat sössimiset on toki aina niitä herkullisimpia. Ja pääsinpä ravaamaan jäähyaitiossa blokkerinakin siihen malliin, että tein ihan oman henkilökohtaisen ennätyksenikin neljällä boksireissulla.

Kuva Carlos Mönkkönen.

Kuva Marko Niemelä.

Kuva Marko Niemelä.Kuva Marko Niemelä.

Ekan puoliskon loppupuolella jäähyä napsahti low blockista eli kaaduin radalle niin että kamppasin jotain muuta pelaajaa mukanani. (Mitä luultavimmin kuva yllä). Neme tuli high blockista samaan aikaan boksiin mun seurakseni, ja kirosin siellä omaa poikkeuksellista tuhmuuttani, että mitä äitikin oikein ajattelee, yleensä oon aina niin kiltisti. Koska oltiin tultu boksiin aikaslailla samalla sekunnilla, rankkuboksin toimitsija sanoi että päästäisi meidät myös pois sieltä samanaikaisesti. Sitten kuului “pink blockers, done” ja uhrasin noin nanosekunnin sen ihmettelylle ettei meitä kehotettu seisomaan ensin, ja juostiin radalle. Pelattiin jami loppuun ja eka erä päättyi siihen. Ja sitten tulikin tuomari sanomaan että sait sitten juuri penalty box violationista uuden jäähyn, eli aloitapa seuraava erä suoraan jäähypenkiltä. WHAT?! Kuulemma toimitsija ei ollut sanonut “done” vaan “stand”, jotenkin vaan universaalin sattuman kautta kuultiin Nemen kanssa molemmat se väärin. Jepjep, raivon pidättelyni ei ollut ihan kauheen onnistunutta siinä vaiheessa mutta ylimääräisiltä väkivallanteoilta kuitenkin vältyttiin. Ei muuta kuin hyvillä mielin pukkariin tsemppaamaan itseään toiseen erään, johon lähdettiin Lahden johtaessa 71-108.

Kuva Marko Niemelä.

Tokan erän alussa annettiin Lahdelle vielä vähän etumatkaa, ajan hengen mukaisesti powerjamilla tietysti, ja pisteet karkas lukuihin 71-128. Mut sehän saa vaan kouvolalaiset hereille. Kohta tulikin neljän jamin jakso jossa meille ropisi 55 pistettä lisää tilille, eikä eroa Lahteen enää ollutkaan sitten kuin 23 pistettä. Siihen perään vielä yksi rataa oikonut Lahti-jammeri, eli meille vapaata pisteentekoaikaa. Salla päätti heittää mulle jammeripiponsa, tuntui hohdokkaalta paikata omaa aiempaa sössimistään keräämällä parikymmentä helppoa pistettä ja tasottamalla tilannetta pisteisiin 153-163. Sen perään vielä pari onnistunutta lyhyttä jamia ja oltiin pelin kutkuttavimmassa 160-163 tilanteessa. Ja peliaikaa jäljellä 9 minuuttia. Saatiin ainakin yleisöön vähän ääntä.

Kuva Carlos Mönkkönen.

No, siihen se riemu sit saikin loppua, päätettiin oikein porukalla täyttää ennemmin jäähypenkkejä kuin pistetaulua. Istuttiin puolet tokan periodin rangaistuksista siinä vikan 9 minuutin aikana, hupsista. Mä kävin vielä hakemassa sen neljännen rangaistukseni multi-player blockista eli oon roikkunu rystyset valkosina jossain omassa kanssapelaajassani ja estänyt sillä vihulaisen etenemistä.

Kuva Marko Niemelä.

Kuva Carlos Mönkkönen.

Kuva Marko Niemelä.

Viimeset tulostauluun naulatut lukemat oli 176-228. Sinne meni voitto, meidän rakkaimmalle vihollisellemme, mutta kosto elää kyllä. Käydään voittamassa kaikki loput Suomi Cupin pelit niin päästään vielä kokonaiskuvassa Lahden edelle :P

Jollei voittoa nyt herunutkaan, niin olin onneksi ollut kaukaa viisas ja valmistautunut peliin kuukauden mittaisella sokeri- ja vehnäjauholakolla, joka päättyi välittömästi pelin jälkeen. Ei harmita häviö niin paljoa, kun pääsee heti pelin jälkeen tunkemaan suunsa pullolleen uunituoretta Kouvolan lakua, jota oltiin tilattu joukkueen uusiksi fanituotteiksi.

Pelin jälkeen otettiin tietysti taas yhteiskuvia, ja bongasin yhden kameran takaa myös isukkini, eli olihan nekin sitten mahtuneet yleisöön peliä katsomaan. Menin rupattelemaan, ja kun vakuuttelin etten normaalisti ole niin tuhma pelaaja kuin tällä kertaa, isi naputti kameraansa ja sanoi, “se on kaikki täällä tallessa”.

Kuva Marko Niemelä.

Kuva Carlos Mönkkönen.

Pelin jälkeen siivottiin vielä halli puhtaaksi ja jatkettiin Rytmikatin puolelle virallisille jatkoille, jonne Pami oli järkännyt soittamaan Monster Mullerin, Chestbursterin, Normaalit ja Booze Patrolin. Omalta osalta meni kaikki keikat oikeestaan vähän ohi kun olin niin höpnaadeilla. Tämä kommentti suututtaa varmaan suunnattomasti kaikkia niitä kiukkuisia punkkareita, jotka ois halunnut tulla katsomaan bändejä mutta eivät mahtuneet enää baariin sisään, kun onnistuttiin loppuunmyymään vielä illan päätteeks nekin kekkerit.

Jatkoilla juttelin yhden pelissä olleen järkkärin kanssa, joka kertoi että Kuusaan hallillakin oli ruvennut olemaan jo vähän tukalat oltavat, kun yleisöä oli niin paljon ettei kaikille meinannut happi riittää. Hallin vahtimestari oli kuulemma sanonut ettei paikalla ole ollut suuria yleisömääriä moneen vuoteen, joten ehkä eivät olleet huomanneet ettei neljästä ilmastointilaitteesta toiminut kuin yksi, ennen kuin tuotiin paikka täyteen jengiä. Järkkärit oli sitten koittanut availla vähän ovia, kun joku oli käynyt mittaamassa ylimmillä katsomopenkeillä 38 asteen lämpötiloja.

Jälkikäteen suoritettujen laskemien perusteella paikalla oli 386 maksanutta katsojaa. Istumapaikkoja löytyi 440 hengelle, eli on siellä jo varmaan aika täyttä ruvennut olemaan kun toisen pelin pelaajat ja tuomarit sullovat itsensä sinne sekaan. Ihan uskomatonta, oltiin kuitenkin Kuusaalla! Odotuksissa meillä oli varmaan parin sadan hengen saaminen paikalle, joten mieltä kyllä lämmittää tajuta, että paikalle on tullut muitakin kuin derbytovereita ja äitejä. Oli lapsia ja mummojakin! Joku mummeli oli kuulemma kahvijonossa päivitellyt, että mitään ei tajua mutta kovasti on jännää, ja toinen mummo oli bongattu nauramassa räkäisesti kun jotain Lahden pelaajaa oli taklattu kumoon. Kyl me vielä tehään roller derbystä Kouvolan kansallislaji. Sikakatsomosta tuli terveisiä ettei edes paikallisen lätkäjoukkueen KooKoon peleissä ole tollasta tunnelmaa, ja siellä oli niin paatuneet penkkiurheilun vihaajat kuin paatuneet derbyn vihaajatkin intoutuneet raivokkaaseen huutoon. Ja jatkoilla lajia ekaa kertaa nähneet intoutui pitkiin ja yksityiskohtaisiin strategiaspekulaatioihin, ilman että me lajia harrastavat oltais edes lainkaan siihen lietsottu.

Niin, ja elämäntavoitteet on senkin osalta täytetty, että paikallislehdessä mun lemppariosiossani eli tekstiviestivalituspalstalla kehuttiin peliä mahtavaksi ja toivottiin ensi kerraksi suurempaa hallia.

98. Kokeile piilareita

Fri, 05 Apr 2013 20:58:00 +0300

Hyvä syy saada aikaseks hankkia piilarit, kun tämä look ei vaan mitenkään olisi toiminut silmälasien kanssa:

Halusin halloweenin kunniaksi bench coachata Haminassa järkättyä sekascrimmagea naamioituneena kuolleiden päivän maskiin, eli tää piilarikeissi on just niin tuore uutinen. Sen jälkeen oon käyttänyt noita kertakäyttöisiä linssejä joukkuevalokuvan kuvauspäivänä ja meidän Lerssigaalassamme, että melkosta tahtia noita tuntuu kuluvan. Ehkä taas kesällä uskallan yhden päivän käyttää rillien sijaan aurinkolaseja ja laittaa piilolinssit niiden alle.

Mut nyt on kyllä aiempiin kokeiluihin verrattuna ihan hyvät nämä linssit, ei tunnu enää siltä että ois saippuaa taikka pieni gerbiili vipeltämässä silmässä. Ja sain vihdoin sellaset ohjeet noiden pois ottamiseen, että jopa mun ujoilla pupilleillani se onnistuu. Tuijotetaan vaan kämmenpohjaan samalla kun pihtiotteella nipistetään linssi irti silmästä. Ei tartte enää käyttää sitä aiemmin ainoaksi ratkaisuksi toteamaani tekniikkaa, jossa nipistellään tunnin verran verkkokalvoa irti silmämunasta ja vuodatetaan litra silmämehua jonka mukana linssi ajelehtii poskelle.

8. Reissaa A:n kanssa ja 11. Näe yksi uusi maa

Tue, 02 Apr 2013 12:40:15 +0300

Saatiin synkronoitua A:n kanssa yksi lomaviikko, ja tällaisen harvinaislaatuisen tilanteen sattuessa kohdalle piti napata heti lentoliput jonnekin. Päätettiin napata Iso-J esiliinaksi ja suunnata viideksi päiväksi Amsterdamiin.

Reissusta tarkemmin kun jaksan taas joskus ens vuonna saada aikaseks, mutta check ja check, kaksi kohtaa listalta yliviivattu taas.

63. Juhli Kouvolan joukkueen vuosigaalaa

Sat, 30 Mar 2013 21:36:00 +0200

Oon istunu tän asian päällä jonku satatuhatta vuotta ku oottelin että oisin saanut vähän lisää valokuvia, mutta äh, mennään omilla kuvillani sitten.

Eli spektaakkelinomainen Lerssigaala näki päivänvalon tammikuussa. Äänestettiin reilusta kolmestakymmenestä eri kategoriasta kaikenkirjavia voittajia vuoden aikana ansioituneista lerpukoista, askarreltiin glitter-departmentin kanssa pystejä, tälläydyttiin parhaimpiimme ja valloitettiin yhdeksi illaksi oma kiva pikku yökerhomme.

Palkintopysteistä tuli aika hauskoja, vaikka itse sanonkin. Pari kirpparireissua, jälleen yhden facebook-ryhmän, glitteriä ja kuumaliiman polttamia näppejä siihen vaadittiinkin.

Kaikenlaisten vuoden parhaiden pyllyjen ja ansioituneimpien paskankikkailijoiden lisäksi nimitettiin Miss, Mr ja Mrs KRnR, sekä jaettiin pääpalkinnot parhaalle tuomarille, blokkerille, pivotille, jammerille ja MVP:lle.

Joukkueemme luottokokki Tankki oli loihtinut apukäsien kanssa illan arvokkaaseen teemaan sopivan rulla-menun.

Mäki olin siellä, ja mullakin oli tosi hauskaa.

Missit, misterit ja MRS:t meni hienosti oikeisiin osotteisiin. Vuoden miehemme oli Antero Kontrol, missinauhan pokkasi Ässä ja rouvaspalkinto meni Tankille.

Voro pokkasi hauksillaan biggest guns awardin ja peräsimellään pylly-palkinnon.

Onnistuin jotenkin vilpittömästi häkeltymään omista pysteistäni. Puuhalerssi-palkintoa askarrellessa mietin että noh, tähän vois jopa olla jotain mahiksiakin, mutta eipä tullut edes mieleen että saisin jotain parhaan pivotin tai most valuable playerin palkintoja. Tai kaikkein vähiten arvonimeä Tyylilerssi! En oo vieläkään ihan varma oliko viimeisin tarkoitettu vittuiluksi, t. se tyyppi joka pelas joskus harkkapelin punaisessa Baywatch-uikkarissa ja tulee treeneihin hupparissa jota puolisoni käytti ala-asteella.

Sit kaiken kukkuraks tyypit oli masinoinut jonkun salaisen extrapalkinnon, coach of the year! Menin ihan vilpittömään solmuun, olivat ostaneet Antikin luistinlaukun jota oon naama kuolassa himoinnut jo iät ja ajat, ommeinaan niin hieno että ei oo Luis Vuittoneista mihinkään tän rinnalla. Ja sit sain myös natsihihamerkin ja niin ison pillin että tarttee vaseliinia huuliin jos haluu saada sen mahtumaan suuhun.

Loppuillan olinkin sit niin herkistyneessä mielentilassa että siitä nyt kauheesti mitään kertomista… Mentiin Rytmikattiin ja viheltelin onnessani mun isoon pilliini.

(Vikan kuvan otti Jaana).

Joulu

Sat, 02 Mar 2013 20:21:00 +0200

Koska tein vielä helmikuussakin ruuaksi porkkanalaatikkoa ja riisipuuroa, niin voin kertoa myös jouluhommista maaliskuussa jollen ole aiemmin ehtinyt. My blog, I do what I want to! Sitäpaitsi nätit asiat ja hyvä ruoka on ajattomia juttuja, sanon minä.

Jouluna söin lähinnä ruokaa.

Yritin tehdä söpön karpalo-pistaasi-vuodenjuusto-rullan, mutta söpöys unohtui. Vinkki: Älä käytä kovakuorista vuohenjuustoa.

Äiti oli tapansa mukaan tehnyt myös hienoja paketteja.

Tahattomasti teemahenkiset koko perheen lahjat: mä sain Porschen, isi Renaultin ja Volkkarin, äiti Peugeotin ja veli Ferrarin. Viides samassa taloudessa joulua juhlinut henkilö eli mummoni ei saanut teemalahjaa kun ei sillä oo ajokorttia.

Myös tahattoman teemahenkisesti mun paketeista paljastui lähinnä tonne nyrkin ja hellan välille sijoittuvia asioita. Grillipihtejä toivottiin isäni kanssa molemmat, joten tilailin kaksin kappalein ja kirjoitin paketin päälle “isille Riinalta ja Riinalle isiltä”.

Kaikkia herkkuja ei tarvitse kuitenkaan kokkailla itse, kun derbyvaimoni muisti ihastuttavalla keksipaketilla ja lempparijuomallani ginger alella, ja veljeni olin kiristänyt ostamaan Chjokosta käsintehtyjä konvehteja kun kerran Helsingissä asuu. En olis nimensä perusteella uskonut, mutta aprikoosi-caramel-praliini oli parasta ikinä.

Itekin pyöräyttelin pari pakettia, tuli ihan hienoja tänä vuonna, hän sanoo itse omaa häntäänsä nostaen. Tilasin Moo.comista tarroja niihin.

Veljeni laadukkaan elokuvamaun tuntien ajattelin että sehän varmasti haluaa mennä katsomaan Salkkari-elokuvan, ellei sitä ole vielä nähnyt. Paketoin siis leffalipun ja fotaroin vastaanottajan itsensä tonne tähtinäyttelijöiden sekaan. Oli jouluaattona vähän pokassa pitelemistä, kun herra rupesi kertomaan siitä kuinka oli käynyt vähän tekemässä suomalaista elokuvahistoriaa, eli pyörähtänyt taustahahmona salkkarileffassa. Pitipä sattua.

Anoppilaan pyöräytin vakkarireseptillä saaristolaisleipää, uhkarohkean kokeellisella reseptillä fudgeja (jotka saattoi mennä läpi jollei vastaanottajat satu tietämään millaista oikeasti on fudge, hehheh) ja jo perinteikästä Kartanokadun herukkatumua. Sujautin sekaan joukkueen kannatussinappia jota luottokokkimme purkitti, että ois nyt edes takuuvarmasti jotain hyvän makuista paketissa.

A kieltää painokkaasti joka joulu ettei sille saa antaa lahjoja, mutta maanista paketoijaa ei muiden mielipiteet kiinnosta, joten pyöräytin pari CD-levyä paperiin. Nokkela hauskuuttelija kun olen, päätin kätkeä lahjan kuusen alle juuri ennen kuin lähdettiin ajelemaan kohti Heinolaa. Näin jälkiviisaana, pro tip: kannattaa pyytää naapurin viiksekästä säilömään kuusta ekat pari viikkoa corollassaan ennen kuin ottaa sitä joulukoristekäyttöön. Koska muuten döfää koko kämppä kanelipullan ja piparitalon sijaan nuorelle miehelle sitten kun lahjan saaja vuorokautta myöhemmin saapuu kotiin pakettinsa löytämään.

Tuppa Kuusaalle!

Mon, 25 Feb 2013 12:42:00 +0200

Oonkohan mä jo mainostanu? No enpä vissii.

Alle kolme viikkoa ja sitte tuutte kuulkaa kaikki tänne. Järjestetään semmonen spektaakkeli ettei oo ennen Kuusaalla nähty. Ennakkolippuja saa Kouvolan Musteesta ja Reiästä kauppahallista, tai ravintola Rytmikatista. Ja sit tietty ovelta.

Facebookin event löytyy täältä.

Ps. Aateltiin voittaa.

68. Käy luistelemassa

Fri, 22 Feb 2013 12:48:00 +0200

Ehdotin luisteluhommia joukkueen hahmoille, ja EI OIS TAAS PITÄNY. Pienel porukalla mentiin sätkimään sinne jäälle vailla minkäänlaisia taitoja, ja ekan vartin jälkeen Ässä mursi ranteensa. Ihan paska idea.

Ite olin silleen kaukaa viisaampi että luistelin kolmevuotiaiden lätkäsankareiden halveksuvista katseista huolimatta polvi- ja rannesuojien kanssa. Taidot on sitä luokkaa että suojautumiseni ei ollut lainkaan liioittelua.

Ei kyl paljoo huvita enää tänä talvena luistimiin koskea. Jollain kolmen vartin pyörimisellä opin jotenkuten sirklaamaan ja vähän jarruttamaan. Ekan minuutin jälkeen sain jalkapohjani ihan äärimmäiskipeäksi. Viivan alle jäävä luku on sen verran pakkasen puolella, että josko sitä vuoden verran pysyis ihan vaan rullilla eikä terillä.

101. Käy MP-messuilla

Wed, 20 Feb 2013 14:37:00 +0200

Ennen kuin hankin moottoripyöräkortin, kävin MP-messuilla useampaankin otteeseen. Sen jälkeen kun pyöriä pysty sanomaan harrastukseksi eikä pelkäksi uteliaisuudeksi, en oo sitten messuille enää päätynytkään. Yhtenä vuonna niitä ei järjestetty, toisena oli kai jotain muita rientoja samaan aikaan. Nyt piti sitten oikein varta vasten yrittää järjestää itsensä paikalle, jos siellä vaikka tällä kertaa tajuaiskin jostain jotain.

Siltä varalta että en kuitenkaan tajua, halusin pakottaa A:n mukaani. Jonkun pitää olla vahtimassa etten vahingossa lyö ylävitosta skootterimiesten kanssa tai hämäänny ostamaan omaan pyörääni kahvakoristeiksi nahkahapsuja. Etten innostuksissani heräteosta halpaa moottoripyörää joka onkin piikki. Tai kuvittele ilma/öljy-Suzukia vesijäähdytteiseksi. Kaikkea voi sattua jollei joku ole vähän pitämässä kädestä.

Yllättäin ton housullisen osapuolen houkuttelu messuille olikin työn ja tuskan ja varsin pitkien hampaiden takana. “Siellä on ihan täyttä”, “ei perjantaina pari tuntia ole riittävästi aikaa” ja “ei mua edes kiinnosta moottoripyörät”. Niin no, kyllähän tuo viime vuonna myi pyöränsä pois kun rupes kymmenen vuoden jälkeen tuntumaan kai lähitienoon tiet läpikahlatuilta, mutta kummasti sieltä herran tietokoneen sivuhistoriasta ei edelleenkään löydy mitään muuta kuin nettimoto, Bomber-foorum ja Youtuben Isle of Man TT -pätkät ja muut 2-3-pyöräisten kilvanajot. Ja jokainen joka on tyypin kanssa ikinä elämässään keskustellut, on varmaan huomannut miten vähän keskustelua saa kuljetettua pääotsikon “polttomoottorit” ulkopuolelle.

Jonkinlaisella kiristyksellä ja uhkailulla sain kuitenkin tahtoni läpi ja lähdettiin perjantaina suoraan töistä messukeskukseen. Oltiin paikalla joskus kuuden aikaan, silloin oli enin väki valumassa jo poispäin. Messut oli siis mahdollista nuuskia ihan kohtuullisen rauhassa. Oikeestaan 40 minuutissa oltiin pyöritty jo koko kioski läpi, kun ei ollut tarvetta jäädä kaljakarsinaan, metrilakukauppaan, rättiosastolle tai saippuakauppiaiden sekaan jumittamaan.

Rakenneltujen pyörien osasto oli sit ehkä kuitenkin sieltä kiinnostavimmasta päästä, vaikkei siihen mitään henkilökohtasta intressiä olekaan. Mut tykkään taideteoksista ja käsitöistä, ehkä siks näistäkin. Kustomoidut sportit on itseasiassa aika vähän kiinnostavaa, koska ne on aina jotain mattamustaa fighter-paskaa mihin on liimattu kaikki kiinanmiehen Ebayssa myymä dingeldangel. Yleensä toi chopper-jengi tuntuu olevan rakentelussaan vähän tyylitajuisempaa jengiä.

Uusien osastot piti käydä kurkkaamassa silleen ohimennen, mikä on hieno pyörä ja mikä on kamala, mitään niistä nyt ei harkitse ostavansa ikinä kuitenkaan. Käytettyjen pyörien seassa viihdyttiin enemmänkin. Jos vaan oman vanhan pyöräni saisin myytyä niin voitas ostaa joku tuoreempi pikku-Suzuki yhteiseksi leikkikaluksi.

Oli siellä ainakin yksi hieno gixxer-projektikin. Ei tulis ekana itelle mieleen laittaa tollaseen pyörään lehtikultaa ja pinstripe-maalia.

Tykkäsin tän tankin tekniikasta. Jonkun pinstripe-maalarin taulupohjissakin oli käytetty samaa ideaa.

Aivan täysin älytön Mad Max -ruosteviritelmä jakso hymyilyttää pitkään. Kyllä sitä pyöräprojektiin täytyy aina muutama kirves, öljytynnyri ja ammuslaatikko käyttää.

Kevyesti taitavahkoa maalausta jonku Kuusaan ukon pyörässä.

Harry Potterin mopo. Tää ois pitänyt päästä kuvaamaan yläpuolelta, ainakin toi tyylikkäällä mutkalla kiemurtava etu”haarukka” olis päässyt vähän paremmin oikeuksiinsa.